Ojasta aallokkoon

Saimme viimein karistettua Bangkokin pölyt pois painavilta hartioiltamme ja suuntasimme itään kohti Koh Changin lomasaarta. Bussimatka sujui ongelmitta ja lauttamatkakin oli melko leppoisa. Satama ei vaan oikein sopinut niihin raameihin, joihin paratiisi usein lokeroidaan ja aloimme jo odottaa hieman pahempaa. Jälleen kerran taksikuskit huutelivat kilpaa kyytiläisiä ison hylätyn betonimurjun edustalla ja muummelit myivät nuudeleitaan. Ja olihan siellä tietysti paitoja ja muuta krääsää myytävänä sekä moposkoottereita vuokrattavana. Pysyimme tyynenä haukkaamalla evästä ja miettimällä samalla parasta ratkaisua tulevaisuudelle.

Päädyimme kolmesta vaihtoehosta keskimmäiseen, eli otimme taksin omatoimimatkailijoiden suosiossa olevalle Lonely Beachille. Huonoin vaihtoehto olisi ollut ottaa vuokraskootterit, koska olimme arvioineet matkan keston väärin. Taksilla vei noin tunnin verran kulkea välillä hyvinkin jyrkkää kukkulaista tienpätkää, josta puuttui toisinaan kestopäällyste. Olosuhteita pahensi vielä hämärän saapuminen täysin yllättäen. Paras vaihtoehto ensimmäisen päivän suhteen olisi ehkä ollut ottaa lautta takaisin mantereelle.

Päästyämme meille suositellun majapaikan lähistölle bilehelvetti oli taas valloillaan ja tuntui siltä, kuin olisi tullut takaisin Khaosan roadille. Tosin tämä oli vielä ehkä pahempi. Päällisin puolin vaikutti siltä, että Viidakon Tähtösillä, Hunkseilla ja muilla galaktisilla megajulkkiksilla olisi ollut ikuiset 18-vuotis synttärit samaan aikaan. Jokainen vastaantullut ukko kulki kaljapullo kourassa yrittäen epätoivoisesti metsästää nuoria naisia, joiden meikit olivat levinneet kosteudesta tai itkemisestä niin, että he näyttivät käyttävän meksikolaista vapaapaininaamiota. Ja kun ukkeleiden epätoivoisille lemmenlurituksille ei tullut vastakaikua, hakeutuivat he joko tyttöbaariin maksullisen seuran pariin tai sammuivat tatuointituoliin vain herätäkseen seuraavana aamuna massiivinen fallos -symboli käsivarressaan. Kuvio tuskin oli kovinkaan koristeellisesti ihoon hakattu, koska myös tatuoijat tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän pelti kiinni.

Diskoteekkien jumputus kuului läpi yön korvatulppienkin läpi ja univaje saapui jälleen matkakumppaniksi. Onneksi yö vaihtui kuitenkin pitkällisen odottelun jälkeen aamuun ja pääsimme katsastamaan paikallisen rannan. Ja voi pojat kuinka kaunista olikaan tuo tarunhohtoinen valkea santa! Olisi tehnyt mieli sukeltaa sen syleilyyn miltei välittömästi, ellei se olisi ollut siirtolohkareiden, betonielementtien ja muoviroskien peittämänä. Ja siis aivan kirjaimellisesti. Paikalliset rakennukset oli kyhätty aivan rantaviivan tuntumaan ja vesiraja alkoi suoraan kivenmurikoista. Oliko mahdollista että meitä taas vedätettiin oikein olan takaa?

Muutaman syvän henkäyksen jälkeen tutkimme alueen karttaa lähemmin ja aloitimme agressiivisen maastontiedustelun läpi pimeimmän Afrik... rantakaistaleen. Pienen vesistönylityksen jälkeen seurasi vielä jokunen sata metriä viidakkopolkua kunnes puskat harvenivat ja paljastivat postikorttimaiseman. Vihdoinkin turkoosi merentanta, jossa voi pelehtiä norppana päivät pitkät ja antaa paikallisten ottaa salaa valokuvia kalkkunarullaksi muotoutuneesta keskivartalosta. Enää pitäisi vain kuitata se oma bambumaja.

Rannalla oli neljä erilaista resorttia joiden hintataso oli huomattavasti hintavampi kuin aiemmissamme. Tai oikeastaan kyselimme vain kolmesta, koska huokeimman näköisimmän resortin baarin edessä oli suuret kaiuttimet. Saksalaisten tiskijukkien epärytmissä kulkevat bassokuviot saivat riittää vähäksi aikaa. Pienen kyselyn jälkeen saimme sopuhintaan bungalowin nyppylän laelta. Ensimmäisen kerran alkoi tuntua siltä, että olemme oikeasti lomalla varsinkin kun naapureinamme oli apinoita. Ei siis mitä tahansa Helsingin IFK:n kannattajia, vaan ihka aitoja punanaamaisia rosvoapinoita.

Laskeskelimme myös, että ollaan kiristelty turhaan kukkaronnyörejä, koska päiväbudjettimme voisi olla nelinkertainen aiempaan kulutukseen verrattuna. Kannatti elää tonnikalanuudeleilla puolitoista vuotta. Keskiviikkoon asti otettiin majoitus ja sitä ennen tuskin tulee kirjoiteltua. Parhaassa tapauksessä äkkinäisille massipäälliköille ei edes tapahdu enää mitään kirjoittamisen arvoista, joten kerrottakoon vielä pieni loppukevennys.

Edellisessä metelin täyttämässä majoituspaikassa aloimme valmistautua yöpuulle. Concordella oli aikomuksenaan vetäistä hyttysverkko alas suojaksi ötököiltä. Kesken kaiken hän kuitenkin huomasi olevansa kasvokkain hyttysverkon päällä majailleen valtavan sarvipäisen koppakuoriaisen kanssa ja silloin nopeat liikkeet olivat näyttäviä. Kuului vain äänivallin rikkonut pamahdus Concorden liikahtaessa lukitun ja tärisevän vessanoven taakse ilmoittaakseen vaimealla äänellä: mikä vittu toi on? Koppakuoriainen oli aiheesta silminnähden hämmentynyt ja päätti siirtyä hieman syrjempään. Rosamunda rakensi linkkuveitsen ja tyhjän juomapullon avustuksella eettisen koppakuoriaisansan, pyydysti hölmistyneen otuksen satimeen ja päästi sen vapauteen. He kaikki elivät ainakin kyseisen päivän loppuun saakka. Thou shall not fear of the unknown!