Kerrassaan mainiota! Tonni tullut täyteen lukukertojen osalta ja kuvien liittäminen tuntuu myös onnistuvan. Toisaalta yli puolet klikkauksista on meidän omia ja kuvia ei osata ottaa, joten ei huolta hyvä lukija (eli me itse), homma jatkuu yhtä väsyneeseen tahtiin kuin aina ennenkin.
Yksi päivä meni matkustaessa ja seuraavat kolme ilman sähköverkkoa tahi internetyhteyttä, joten painokoneet ovat olleet pysähdyksissä. Ollaan parhaillaan ihmisten ilmoilla nostamassa fyrkkaa, jotta voitais viettää vielä pari päivää mysteeripaikassa. Samalla avautui mahdollisuus heittää nopeasti ilmoille kuulumiset. Kuvia päivitellään vähän myöhemmin, koska näin nopealla pysähdyksellä ei ehditä liittää niitä. Tässä siis lähes viikon takaisia uutisia mustavalkoisena. Nauttikaa vastuullisesti.
Auringossa rypeminen sai hetkeksi aikaa riittää Changilla. Oltiinhan me vieläkin jotain kalpean ja punertavan välimaastosta, mutta makoilu ja muut turistit alkoivat jo sapettaa. Kamelin selkä katkeisi viimeistään, kun löhösimme rannalla uima-altaamme edustalla, rauhassa musiikkia kuunnellen. Yhtäkkiä viereen noin puolentoista metrin päähän linnoittautui slaavipariskunta, jotka olivat keskinäisestä kommunikoinnistaan päätellen ilmeisesti puolikuuroja. Möykkä oli osittain vielä siedettävää kun välillä muisti mennä kastamaan päätä pinnan alle. Lopulta, kun pariskunnan keskusteltavat oli keskusteltu, he kaivoivat laukustaan miniläppärin ja painoivat play-näppäintä. Rannan täytti korvat verille repivä eläimellinen mylvintä jonkin sortin epävireistä kansansävelmää, joka muistutti erehdyttävästi jallaraketeista(minareeteista) aamuisin huudettavaa päivänavausta. Rosamunda oli välittömästi hampaat irvessä aloittamassa musiikkisodan, tietäen täysin kykenevänsä voittamaan kamppailun uuden rantakaiuttimensa avulla. Concorde oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja sai puhuttua Rosamundan järkiinsä muiden paikallaolijoiden mieliksi. Siirryimme varjoon viilentymään ja päätimme, että seuraava päivä on erilainen.
Ja niinhän se totta vie olikin. Rasvat iholle, buffit pipoiksi, plehat naamalle, huivit hengityksensuojaimeksi, potta päähän ja potkukäynnistys massiiviseen maantielaivaan, jonka kyljessä luki Harley&Davidson! Tai oikeastaan siinä oli sähköstartti. Ja oikeastaan sen kyljessä luki Honda. Toisaalta se oli myös melko pieni ja ulkomuoto muistutti lähinnä sorsaa, mutta kyllä se silti kevytmoottoripyöräksi luettiin ja me näytettiin cooleilta sen kyydissä. Niin sai alkunsa moottoripyökerho Nosey Riders, jonka prospectiksi pääsee isolla nenällä ja kymppitonnilla.
Kumi kärysi asfaltilla kun kaasutimme kohti pohjoista. Tarkoituksenamme oli tutustua saareen paremmin ja nähdä samalla ehkä yksi lukuisista vesiputouksista. Ensimmäiseksi pysähdyimme kuitenkin "päärannalle" White sands beachille. Se oli kaikkea muuta kuin nimi antaa ymmärtää. Turpoamispisteessä olevien valkoisten turistivalaiden massa peitti lähes kaiken rannan pinta-alasta ja kaikkialla muualla oli roskia tai jätevesiojia. Hymyilimme voittajina oman valintamme puolesta.
Seuraavaksi aloimmekin etsimään vesiputouksia. Ensimmäisen luokse päästyämme mummot yrittivät nyhtää meiltä 10 bahtia tien viereen parkkeeraamisesta. Itse vesiputouksen näkeminen olisi taas maksanut 200 bahtia per naama. Rosamundan kaksinaamaisuudesta johtuen koko komeus olisi siis kustantanut yhteensä 610 bahtia eli noin 15 euroa. Emme hyväksyneet riistohintaa, koska saarella olisi ilmeisesti putouksia nähtävänä myös ilmaiseksi. Muutamien kilometrien ajelun jälkeen löysimmekin sellaisen.
Tien viereen ei taaskaan saanut mopedia jättää vaan se piti viedä jonkun paikallisen ukkelin kotipihalle ja maksaa tällä kerralla 20 bahtia. Emme jaksaneet enää taistella ammattikusettajia vastaan, vaan maksoimme kiltisti ja lähdimme patikoimaan mukanamme ilmeisesti saksalainen pariskunta. Pienen mutavellivaelluksen jälkeen ylitimme pienehkön puron, jonka vesi seisoi lähes paikallaan. Epäilyket heräsivät jälleen. Muutaman minuutin kuluttua kohtasimme vastakkaiseen suuntaan kulkevan porukan. Yksi heistä totesi meille ala-arvoisella längvitsillä "be careful". Perille päästyämme ymmärsimme ironian. Löysimme paikan, jossa saattaisi ehkä sadekaudella olla vesiputous. Kahden metrin kallioseinäkeestä valui nestettä maahan yhtä vuolaasti kuin pidätysvaikeuksista kärsivän rappioalkoholistin housunlahkeista. Oli taas aika myöntää tappionsa, mutta tällä kertaa hymyssä suin. Oli sen verran hatunnoston arvoinen kusetus.
Lopulta lähdimme ajamaan saaren kauimmaiseen kolkkaan. Suhailimme skoottterilla ilman karttaa jonkin matkaa, kunnes huomasimme kyltin, jossa luki Long beach. Päätimme kokeilla onneamme. Lyhyen ajomatkan jälkeen huomasimme, että kyllähän matkasta onnenkoettelemus myös tulisi. Ensimmäinen este oli, kun sadekauden tulvat olivat vieneet tien mennessään. Pienen harkinnan jälkeen kurvasimme kuitenkin kapeaa ja erittäin epätasaista väliaikaista siirtymäreittiä montun toiselle puolen. Matka jatkui joitain kilometrejä sademetsän puskia väistellen ja vuoristotien jyrkkiä mutkia kaarrellen, kunnes kestopäällyste äkisti loppui, aiheuttaen 20cm pudotuksen hiekan ja kivikon sekoitukselle. On varmaan aluehallinnon mielestä hyvä vitsi vetää tie poikki, kun turistit tulee mopoillansa mutkan takaa neljääkymppiä. Veikkaame, että lähipusikkon on vedetty muutama piilokamera ilmeiden tallennusta varten.
Säikähdysvapina saatiin nujerrettua muutamalla vesihuikalla, voimasanalla ja kusitauolla. Oli aika jatkaa matkaa. Veitsenterävillä kivenmurikoilla koristeltua kärrypolkua jatkui varmaan kolmisen kilometriä ja pelkäsimme jatkuvasti renkaan puhkeamista. Matka osoittautui kuitenkin lopulta kaiken vaivan arvoiseksi, kun pääsimme perille. Pitkällä hiekkarannalla ei ollut kuin yksi majoitustoimintaa harjoittava liike muutamine bambubugaloweineen. Rannalla oli ainoastaan kymmenen ihmistä ja toinen samanlainen joukko ruokailemassa pienehkössä ravintolamajassa. Ruoka osoittautui äärimmäisen maukkaaksi ja olutkin oli jostain ihmeellisestä syystä jälleen hyvää. Sitä ei kuitenkaan voinut nauttia enempää kuin yhden, koska skootterin palautus oli sovittu samalle illalle ja kotimatka kesti yli kaksi tuntia. Harmitti suunnattomasti jättää tuo vielä luonnonkaunis paikka, mutta ainakin nyt tiedämme minne suunnata, jos takaisin tulemme. On selkeästi nähtävä hieman vaivaa jos Thaimaasta haluaa löytää muuta kuin Las Palmasin kaltaisia paikkoja.
Saimme Changilla myös hetkeksi kaksi matkakumppania, verrattoman suomalaiskaksikon, jotka kulkevat tässä tekstissä salanimillä Matti ja Erja. Kumppanuutemme alkoi rantakeinulta, johon Concorde oli pakottanut Rosamundan ottamaan ikimuistoisia hyllyihin homehtuvia lomakuvia. Oman sessiomme jälkeen huomasimme kahden suomea puhuvan hahmon tekevän täsmälleen samoin ja myös Matti näytti nauttivan Rosamundan tavoin jokaisesta keinulla vietetystä sekunnista. Jäimme istumaan iltaa keinun vieressä olleeseen ravintolaan ja myöhemmin myös heidän kämpilleen. Seuraavana päivänä he tutustuttivat meidät kahteen paikalliseen: Mamaan ja Hong Thongiin. Mama oli kerrassaan sympaattinen vanhempi nainen, joka valmisti kotiruokaa bilehelvetin ytimessä. Ruoka oli halpaa ja kerrassaan taivaallista, mutta ravintolan ulkonäkö olisi saanut erään puoluejohtajan asettamaan koko saaren karanteeniin ennen kuin eviran tehotarkastajat pääsevät paikalle. Hong Thong oli puolestaan sangen edullinen ja myös erittäin maukas viskijuoma. Kolaan sekoitettuna se sai suomalaisten kielenkannat auki ja hupun heilumaan. Vietimme myös jälkimmäisen illan heidän asunnollaan korttia pelaten, mutta emme koskaan muista poistuneemme asunnolta. Kiitos hyvistä hetkistä M&E.
Siinä varmaan ne tärkeimmät Changilta. Seuraavaksi ostimmekin valmismatkan, johon kuului lautta pois Changilta ja bussi pois Thaimaasta. Kahdentoista tunnin pakaratärinän ja rajamuodollisuuksien (johon kului melkoinen määrä rahanhuijausta) jälkeen saavuimme viimein Snookyvilleen. Kyseessä on länsimaalaisten antama lempinimi Kamputsean etelärannikolla sijaitsevalle Sihanoukvillelle, josta paikalliset käyttävät nimitystä Kompong Som. Otettiin yö laitakaupungilla sijaitsevalta Otres beachilta ja sen enempää ei kerrotakaan enää tässä tekstissä. Taitaa tulla muuten liian pitkää vessalukemista.
P.s. Matti kertoi huomanneensa, kuinka omat naapuriapinamme päättivät tehdä sähköasennuksia paikallisiin voimajohtoihin. Eriskummallisen piuhanvedon/repimisen/temppuilun tuoksinnassa kuului terävä räsähtävä ääni, jonka jälkeen eräs apinoistamme vaihtoi työmaansa tuonpuoleiseen. Olisi varmaan kannattanut hommata turvajalkineet, huomioliivi, kypärä, työturvallisuuskortti ja työmaaperehdytys ennen kuin alkaa kikkailemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti