Saapuminen Bangkokiin nosti ihokarvat pystyyn ja epätoivo hiipi jälleen piilostaan. Lentokentältä ei lähtenytkään enää busseja keskiyön jälkeen. Joudimme ottamaan taksin, koska junalla ei olisi päässyt reppureissaajien kohtauspaikkaan Khaosan roadille. Mitään hinnoitteluhuijausta ei taksiksuksin toimesta kuitenkaan tapahtunut. Ehkä osittain myös siksi, että kuljettaja näki meidän ottavan valokuvan turistipoliisin puhelinnumerosta hetki ennen vossikkaan hyppäämistä.
Khaosan road oli pahempi kuin muistettiinkaan. Tulimme paikalle noin kahden aikaan yöllä ja meiningistä päätellen jengi oli ollut yössä jo alkuillasta. Oli sotilasta, poliisia, sotilaspoliisia, känniääliötä, piripäätä, hasishimpulia, hullua sienestäjää, miesnaisia, naismiehiä ja kaikenlaista prostitutkaa sekoilemassa mitä erinäisten kemikaalien voimalla. Otimme ensimmäisen vastaan tulleen majapaikan ja maksoimme tuplahinnan huoneesta. Vihdoin unta.
Maailma näytti taas valoisammalta seuraavana päivänä. Lähdimme etsimään huokeampaa majoitusta lähistön tutulta ja turvalliselta kadulta nimeltä Soi Rambuttrii, frendien kesken pelkkä Rambo kolmonen. Saatiin rinkat huoneeseen ja suunnattiin murkinoimaan. Sitten alkoikin se krääsän kaupittelu. Mitä valkoisempi iho, sitä herkemmin tuotteita tullaan kaupittelemaan ja mehän oltiin tietysti paikan lumikit transparentteine ihoinemme ja valkoisine hiuksinemme. Kaiken maailman naperkulliaista oli vetämässä hihasta tai lahkeesta rahan toivossa. Näytetäänkö me oikeasti siltä, että tarvitaan liituraitapuku tai puinen sammakko? Ilmeisesti.
Noh... Aikaisemmilla kerroilla olemme pitäneet Bangkokia vain levähdyspaikkana ennen suurempia seikkailuja. Emme ole koskaan edes yrittäneet tutustua paikkaan sen kummemmin. Nyt kuitenkin halusimme selvittää miksi ihmiset haluavat lomailla täällä, vaikka ei ole edes rantaa valaille makoilla. Kävimme valtavassa kauppakeskuksessa nimeltä MBK, jossa krääsän ja väenpaljouden vuoksi Rosamunda oli saada paniikkikohtauksen. Kävimme myös Bangkokin yläpuolella kulkevassa metrossa nimeltä SkyTrain, jonka Rosamunda selvitti pelkällä vitutuksella. Tarkoitus oli ottaa valokuvia, mutta ei sieltä mitään nähnyt, kun ikkunat oli taas asetettu kääpiökorkeudelle tai peitetty mainoksilla. Markkinoilla ei ollut mitään nähtävää, kelluville markkinoille ei kiinnostanut mennä ja Villelle terveisiä jos satut lukemaan: Chinatown on hanurista. Kaiken kaikkiaan Bangkokissa ei ole muuta hienoa kuin Rambo kolmonen ja ehkä yksi katu hieman pohjoisempana. Emme muista sen nimeä. Ja mentiin tosiaan TukTukilla. Oli melkein yhtä hauskaa kuin Lintsillä tai Puuhamaassa neliraajahalvaantuneella.
Huomenna taidetaan poistua Koh Changille, jotta päästään Kambodzaan tai Kamputseean vai mikä se nyt ikinä onkaan. Pakko mennä kysymään matkatoimistovirkailijalta minne me oikeastaan haluamme mennä. Sitä ennen pieni vinkki kulinaristeille.
Jokaisella kansainvälisellä pikaruokaketjulla on aina oma kansallinen erikoistuotteensa. Esimerkiksi kotimaamme hampurilaisravintoloista löytyy meille tyypillinen ruisburgeri. Koreassa vastaavanlainen tuote on makeahkolla kastikkeella täytetty bulgogiburger. Thaimaan mäkkäreistä saa melko oudolta kuulostavan yhdistelmän, jossa samaan kippoon laitetaan puuroa ja uppopaistettua kanaa. Seikkailevan kulinaristin kannattaa siirtyä johonkin huomattavasti laadukkaampaan, nimittäin Pizza Hutiin.
Tämä avautui Rosamundalle hänen vuosien takaisella matkallaan halki edellä mainitun eteläisen Korean mukanaan valloittava mediapersoona Monttu-Make. Burgereitakin ihmeellisempää oli suuri pannupizza, johon oli tarjolla erilaisia reunusvaihtoehtoja. Suurena juuston ystävänä hän päätti kokeilla konseptia, jossa reunoille oli tungettu mozzarellaa, cheddaria ja perunamuusia. Eipä ollut hirveän iso yllätys, että paskaltahan tuo maistui varsinkin kun korealaiset tunkevat sokeria muusin sekaan. Pakko sitä oli kuitenkin kokeilla.
Hong Kongissa ollessamme huomasimme, jälleen Pizza Hutin mainostavan paikallista erikoisuuttaan. Emme ymmärtäneen kirjoituksesta mitään, mutta kyseessä oli kuitenkin jollain mysteerilihalla täytetty ulkoreunus. Kaiken kruunasi vielä pizzan keskivaiheille tehty ylimääräinen reunus, jossa oli myös jotain täytettä. Tuossa vaiheessa etsimme kuitenkin anniskeluravintolaa, joten lätty jäi kokematta. Bangkokissa kuitenkin natsasi! SkyTrainilla seikkaillessamme vastaan osui kyseinen ravintola ja pitkällisen taivuttelun jälkeen Rosamunda sai Concorden suostuteltua makumatkalle tuntemattomaan.
Kysymys kuuluukin: jättäisitkö sinä arvon lukija käyttämättä tilaisuuden, jossa sinun olisi mahdollista syödä perus americano -pizza, jonka reunusten sisään on tungettu juustotäytteisiä nakkeja? ET TIETENKÄÄN! Ja niin emme mekään jättäneet. "Miltä annos sitten maistui?" No aivan järkyttävää paskaahan se jälleen oli, mutta hei... carpe diem. Et voi tietää miltä paska maistuu jos et ole koskaan maistanut. Ja kannattaahan siitä totta vie maksaa kahdeksan päivän aterian verran...
Kuulemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti