Vanhassa vara parempi

Ja taas samat kujeilut jatkuu. Ajatuksenamme oli poistua Phnom Penhistä Mekongjokea pitkin Vietnamin puolelle Chau Docin pikkukaupunkiin. Päätetiin ottaa kallis 29 dollaria maksava, aamulla kahdeksalta lähtevä pikavene, jotta päästäisiin tarpeeksi ajoissa katsomaan paikan viihtyvyyttä. Jos se ei olisi miellyttänyt, olisimme voineet ottaa vaikka bussin suoraan Saigoniin, eli Ho Chic Milf Cityyn. Kyytimme piti saapua majoituksemme (italialainen pizzeria ja viinitupa) eteen puoli kahdeksan. Se saapui tasan kahdeksalta. Ehdimme kuitenkin veneeseen reilusti myöhässä ja matka alkoi.

Venematkan piti matkamyyjän mukaan kestää neljä tuntia ja siitä ensimmäiset kolme tuntia meni enemmän tai vähemmän nukkuessa, koska Concorden edellisenä päivänä hankkima vatsatauti oli pitänyt meidät vähillä yöunilla. Mukavien torkkujen jälkeen saavuimme Kambodzan raja-asemalle ja leimat lyötiin passiin nopeasti. Seuraavaksi vaihdettiinkin vene pienempään ja kurvattiin VietNamiNamin puolelle virkailemaan. Kymmenen minuutin kuluttua virallinen matkajärjestäjä tuli innoissaan ilmoittamaan kaiken olevan kunnossa. Hämmästyttävintä oli se, että emme joutuneet maksamaan lanttiakaan rajanylityksestä, vaikka olimme kuulleet vietnamilaisten olevan erittäin tehokkaita turistien vedättämisessä. Leimat passissa suuntasimme viimein kohti Chau Docia. Matkaan tuli kuitenkin odottamaton mutka, kun innokas järjestysmies päättikin viedä meidät kalafarmille. Hilpeä miekkonen heitteli jauhopellettejä monnien mutustettavaksi ja norjalaiset eläkeläiset ottivat innoissaan kuvia, kun tuhat kalaa läiskytti vettä kuutiometrin kokoisessa altaassa. Kun vihdoin saavuimme kaupunkiin, oli aikaa kulunut yli seitsemän tuntia. Päätettiin jäädä yöksi, koska vanne kiristi kupolia jälleen aika paljon. Bussilla olisi päässyt suoraan Saigoniin neljässä tunnissa ja kymmenellä taalalla.

Saimme jo toisella yrittämällä ihan kelvollisen majoituksen kaupungin markkinakadun kulmasta kymmenellä taalalla. Ensimmäisesssä, joen rannassa sijainneessa hulppeassa hotellissa yö olisi maksanut 133 euroa. Meidän lompakkomme ei sellaista olisi kestänyt. Onni kuitenkin kääntyi vielä saman illan aikana, kun meistä tuli ensimmäistä kertaa miljonäärejä. Pienen katumurkinakierroksen jälkeen löysimme eräästä hotellista rahanvaihtopisteen ja ojensimme sujuvaa englantia puhuvalle naiselle 200 taalaa. Otimme silmät pyöreinä vastaan NELJÄ-FAKIN-MILJOONAA ja parisataatuhatta dongia. Ahneus nosti välittömästi ruman päänsä piilostaan. Teki mieli heittää muutama kärrynpyörä juostessaan hotellin kattohuoneiston parvekkeelle huutelemaan köyhiä kyykkyyn, räkimään heidän päällensä ja heittelemään tuhatlappusia kasvoihin, koska SE PIIRTÄÄ KENELLÄ ON LIITUA! Ajatus kuitenkin karisi nopeasti, sillä mehän olemme suomalaisia. Meillä on reilu meininki ja puhtaat jauhot pussissa. Emme me tuollaiseen sorru, emmehän? Vai mitä sanovat, entiset karpaasit, entinen Helsingin huumepoliisin päällikkö, entinen KEVA:n toimitusjohtaja, entinen menestyvä kohusaarnaaja, entinen kehitysministeri, entinen Finavian hallituksen puheenjohtaja, nykyiset kokoomuksen tuolileikkijät sekä verokikkailijat Nalle Walle eturintamassaan? Listaa voi jatkaa kommenttiosiossa.

Oli miten oli, me menimme nukkumaan. Seuraavana aamuna kyselimme hotellistamme polkupyöriä vuokralle. Vastaanottovirkailijan tehtävää suorittanut teinityttö huikkasi katsettaan nostamatta "fifty" ja jatkoi youtube-videoiden katselua. Vastaus oli kieltämättä lyhyt ja ytimekäs, muttei täysin poistanut aprikointiamme. Näimme paikalla vain yhden polkupyörän ja tarvitsimme luonnollisesti kaksi. Koska keskusteluyhteyden muodostaminen teinitytön kanssa osoittautui kiusalliseksi, aloimme hapuilla katseellamme muuta apua. Huomasimme nurkkapöydässä häärävän naisen, jonka jo edellisiltana oletimme olevan teinitytön äiti ja samalla hotellin omistaja. Kun katsemme kohtasivat, hänen ilmeensä muuttui yhtä lämpimäksi kuin toivottaessaan meidät tervetulleeksi asuntoonsa, eli näytti siltä kuin hän olisi juuri saanut sitruunahappoa silmiinsä. Poistuimme vähin äänin kadun toiselle puolen rahanvaihtohotelliin ja viidessä minuutissa olimmekin jo pyöränselässä.

Ajauduimme mateluvauhdilla pois keskustasta ja oli äärimmäinen ilo huomata matkan varrella vastaan tulleiden lasten vilkuttavan meille ja huutelevan "Hello". Ehkä länsimaalaiset eivät olleetkaan niin vihattuja kuin ilkeät kielet ovat sanoneet. Hymyssä suin vastasimme vilkutteluun ja moikkailuun, kunnes saavuimme riisipellon laitaan. Jäimme ottamaan muutamia kuvia pakollisine poseerauksineen, kunnes sattui historiallinen tapahtuma. Oli varmasti ensimmäinen kerta koko universumissa, kun metrin mittainen kirkkaanvihreä käärme kietoo itsensä vatsatautisen länsimaalaisen naisen nilkan ympärille ilman, että spryyt-kakka räjähtää shortsien puntista. Pienen kiljaisun ja sätkinnän jälkeen noin kymmenen vuoden ikäinen sankaripoika saapui juosten pelastamaan tilanteen. Poika häkellytti hyökkääjän heittämällä tätä ensin sandaalillaan päähän ja viskoen pakenevan otuksen perään lopuksi joukon kivenmurikoita. Annoimme pojalle ansaitut aplodit.

Huomaa naispatsaan pakarat

Pääsimme etenemään kriisipesäkkeestä vain noin kahdensadan metrin matkan joen varressa olevan hökkelikylän rantabulevardia, kunnes melle huudettiin jälleen "Hello". Hämmästykseksemme huutajina oli tällä kertaa neljän miehen ryhmä ja yksi heistä viittoili meitä liittymään seuraansa. Nopean tilannearvion jälkeen käänsimme pyörämme ympäri ja pysäköimme tien laitaan. Meille tuotiin pienet muovijakkarat ja paiskasimme tassua herrojen kanssa. Sen jälkeen alkoikin päättymätön tarjoilu. Pöytä oli täynnä kummallisia hedelmiä, maustedippejä, kalaa ja kaiken keskellä pieni muovinen kannu, jonka sisällä oli muovipussillinen banaaniviinaa (oman tulkkauksemme perusteella). Mausta päätellen se muistutti korealaista sojua, joka on yleensä hieman yli kaksikymmentäprosenttista. Onko kyseessä silloin siis viina?

Jui -nimellä kulkeneen litkun seremoniallinen lipittäminen oli ihan rentouttavaa. Rituaali alkoi siten, että joku pöydässä olevista miehistä kauhaisi snapsilasilla banaanijuomaa lasin täyteen. Sitä seurasi uhrin valinta silmiin katsomisella. Kauhaisija joko ojensi juoman uhrille tai sitten joi itse ensin puolet. Ensin juonut sai valita paljonko toiselle jäi juomaa jäljelle. Tätä jatkettiin niin kauan, kunnes pöydän antimet olivat huvenneet. Tai niin ainakin luulimme. Ohitsemme kulki tasaisin väliajoin naisia, hassut tötteröhatut päässään, vetäen ruokakojuja perässään. Kauppa kävi ja pöytään tuotiin lisää hedelmiä, joita tungettiin meidän eteemme ja käsiimme. Olihan niitä kaikkia kohteliaasti maistettava.

Vaikka osa miehistä lähti pienessä laitamyötäisessä aamuvuoroonsa, jakkaralle oli aina uusi tulokas valmiina. Luulimme kekkereiden viimein olevan ohitse, kun viimeiset juomatipat lirautettiin lasiin. Pöytäseurueen rikkain mies kaivoi kuitenkin jostakin jalkojensa välistä uuden pussukan ja asetteli sen kokenein käsin kannun ympärille. Juomalasi jatkoi jälleen päättymätöntä vaellustaan mieheltä toiselle ja aina välillä myös Concordelle (miehet olivat melko huvittuneita naispuolisen henkilön reaktioista juoman makuun). Jossain vaiheessa eräs uusi tulokas toi pöytään pieniä paistettuja munia suomalaisille tutussa kebablaatikossa. He olivat humaltuneina niin innoissaan meidän syöttämisestä, että meille ihan kirjaimellisesti kauhottiin munaa suuhun. Lopuksi koitti pahin pelkomme, kun ohitse kulki nainen, joka myi keitettyjä munia. Olimme kuvottuneina katselleet muutamia televisio-ohjelmia, joissa näytettiin Aasiassa syötävän ankan alkiota suoraan munakupista. Ja kappas vaan, sellaiset olivat nyt edessämme. Parin rohkaisuryypyn jälkeen päätimme edes jollain tavoin säilyttää kasvomme uusien tuttaviemme parissa. Yllätykseksemme Tupun ja Hupun haju, liemi ja keltainen osa olivat yllättävän maukkaita, varsinkin kun sekaan laittoi chilimausteseosta. Mutta se pahin kaikista... Mykkänä, silmät umpeutuneena ja avuttomana möllöttävä ankanpoikasen kallo rustoineen ja osittain kehittyneine sulkineen vei meidän uskallukseltamme voiton. Poistuimme kumarrellen, kiittäen ja anteeksi pyydellen pöydästä ja ajoimme vaappuen hotellille päiväunille. Nokosten jälkeen ilta menikin ruokailua lukuun ottamatta hotellilla päänsäryn paranteluun.

Seuraavalle aamulle olimme varanneet reissun lintujen luonnonsuojelualueelle mangrovemetsikköön ja pakettiin kuului myös vierailu Mount Sam -kukkulalla ja sen juurella sijaitsevassa temppelissä. Hotellimme eteen saapui kuudelta aamulla kaksi mopomiestä, joiden kyytiin hyppäsimme. Päivän aikana huomattiin, että metsä oli märkä, linnut värikkäitä, kukkula korkea ja temppeli vanha. Otettiin paljon kuvia ja kaikki oli superfantsua. Huomasimme myös liiallisen väestönkasvun alkaneen juurikin Aasiasta, koska matkamme varrella järjestettiin ainakin kahdetkymmenet häät tienposkessa. Jokaisessa laulettiin karaokea, yhdessäkään ei laulettu Kirkaa, eikä yksikään laulajista osannut edes laulaa laulaa. Se oli jättekivaa varsinkin kun kaiuttimet raikasivat sadan desibelin voimakkuudella.

Rundaamisen jälkeen mopomiehet veivät meidät paikalliseen ravintolaan syömään ja turistiin hetki megamukavia. Kahden aikaan iltapäivällä hypättiin super-extra-wonder-bussin kyytiin ja reissattiin kuusi tuntia Saigonin esikaupunkiin makuuasennossa. Taksikuskille maksoimme 150,000 dongia kyydistä Pham Ngu Laon reppureissaajien alueelle ja annoimme 10,000 tippiä siitä, että sai meidät perille. Hänen ikäloppu autonsa nimittäin sammui kesken ajamisen Saigonin äärimmäisen vilkkaille kaduille ainakin kymmenen kertaa. Meidän ei tarvinnut etsiä majapaikkaa vilkkailta kaduilta kovinkaan kauaa, kiitos Rosamundan viehätysvoiman vanhempiin naisiin. Pienen pyörimisen jälkeen eräs mummeli tuli vetämään Rosamundaa hihasta ja tarjosi majoitusta pimeältä kujalta. Nappasimme syötin ja olemme nyt majoittuneena erittäin miellyttävän eläkeläispariskunnan kotona keskellä Saigonin sykkivää sydäntä. Privaatti vessa lämpimällä suihkulla vatsavaivaiselle Concordelle ja sulka hattuun Gigolo-Rosamundan itsetunnolle. Win-win-sitsueissön.

Kaiken kaikkiaan Chau Doc oli erittäin positiivinen yllätys siihen nähden, mitä muut matkaajat ovat vietnamista kertoneet. Kyseessä oli ensimmäinen vastaan tullut aasialainen kaupunki, jossa on öisin hiljaista. Pienessä kaupungissa oli vilkasta, muttei kuitenkaan kaaosta. Ihmiset jaksoivat hymyillä ja hotellinomistajaamme lukuun ottamatta kaikki olivat todella mukavia. Kaikki tämä varmaan siitä syystä, että länsimaisia turisteja ei juuri alueella näkynyt. Suosittelemme siis pysähtymään hetkeksi, jos satut olemaan täällä päin. Saadaan sekin kaunis pilalle.

P.s. Rajanylitysmatkalla kalojen ruokintaa kuvanneilla norjalaisilla oli myös kummallinen tapa vilkuttaa omatoimisesti jokaiselle vastaantulevalle tai ohitettavalle alukselle, niin kuin he olisivat olleet jonkin sortin vapahtajia. Heiluttelua ja hymyilyä jatkui lähes koko matkan, kunnes eräs lossikuski heristi heille nyrkkiään ja huuteli äänenpainosta päätellen solvauksia. Loppuipahan sekin pelleily kertaheitolla.

Paradise lost

Kambodzan rajalla törmättiin taas kerran verrattomaan suomalaiskaksikkoon, joiden rajanylitys ei sujunut yhtä kivuttomasti kuin meillä. He olivat käyttäneet tai vaihtaneet kaikki Thaimaan bahtinsa paikalliseen valuuttaan, eli Amerikan dollareiksi ja Kambodzan rieleiksi. Heidän yllätyksekseen Kambodzan viranomaiset eivät kuitenkaan suostuneet ottamaan vastaan muuta kuin Thaimaan valuuttaa, joten he oikeastaan joutuivat lopulta ylittämään rajan kolmesti käydessään pankkiautomaatilla. Salanimillä Juho ja Tanja esiintyvä duo selvityivät kuitenkin reissusta hivenen huokeammin kuin eräs brittituristi, joka ei olisi saanut hänelle jo aiemmin myytyä jatkokyytiä ilman lisämaksua. Britiltä oli nimittäin linja-auton vaihdon yhteydessä otettu matkalippu pois ja ilman sitä hän ei päässyt enää Kambodzan puolella Bussiin. Tuplamaksu kehiin ja matka jatkui melkein onnellisena.

Bussi saapui iltahämärällä johonkin Sihanoukvillen laitakaupungin asemalle. Otimme sieltä pitkien hintaneuvotteluiden päätteeksi Tuk Tukin suoraan Otres beachille. Maksoimme kyydistä 8 dollaria, joka on ihan kohtuullinen hinta neljältä henkilöltä. Löysimme pian myös rantakadun varrelta majoituksen Ruotsalaispainoitteisesta Done right -majoitusliikkeestä. Yö betonikupolissa oli ehkä hivenen tyyris, mutta paikka oli muuten oikein miellyttävä. Aktiiviselle urheilijalle oli tarjolla alkeellinen punttisali, josta löytyi kuitenkin kaikki tarpeellinen. Vieressä oli lisäksi kilometrikaupalla rantahiekkaa juostavana. Penkkiurheilijoita arvostettiin myös, koska baarista sai välittömästi piikin auki ilman, että joutui luovuttamaan passiaan tai maksamaan etukäteispanttia. Iso Littipeukku!

Henkilökunta oli myös erittäin avuliasta. Toisena iltana norjalainen työntekijä johdatti meidät muutaman kilometrin päähän Otres villageen "markkinoille". Todellisuudessa kyseessä oli kuitenkin sadan ihmisen kannabisfestivaali, jossa hipit polttelivat sätkää ja myivät avaruuskakkujaan, jotkut kauppasivat käsitöitään tai mitä lie krääsää, länsimaalainen musiikkiorkesteri soitti ikivihreitä ja paikalliset oli repimässä Tuk Tukin kyytiin. Lopputulos oli aika kaoottinen sekoitus Stockmannin Hulluja päiviä ja Faces-festivaalia. Kaikki näyttivät olevan lopulta kuitenkin päissään tavalla tai toisella ja hauskaa tuntui olevan. Paitsi tietysti niillä kahdella - meille ennestään tuntemattomalla - suomalaisella, jotka lasittuinein silmin keskustelivat siitä, kummalla on parempi elämäntarkoitus. Se oli kuolemanvakavaa.

Meidän oli alun perin tarkoitus poistua hippien keskuudesta Koh Rongin saarelle. Olimme lukeneet sen olevan askeettinen ja hiljainen lomapaikka. Majoituksemme ruotsalainen työntekijä kuitenkin vinkkasi, että saari on jo täysin pilattu ja merivedestä saa silmätulehduksen ja ties mitä muita kaljuuksia, koska kaikki ulosteet pumpataan suoraan sinne. Pohjoisempana olisi ollut hiljaisempi Koh Rong Samloem, mutta kaippa ne pökäleet kelluvat myös sinne. Avulias ruotsalainen kertoi kuitenkin, että on olemassa Ko Ta Kiev niminen saari, jota pakettimatkailun pommi ei ole vielä räjäyttänyt. Varasimme kaikki neljä venematkan sinne, vaikka Juhon ja Tanjan piti jo poistua.

Saarelta löytyy tällä hetkellä viisi majoitusvaihtoehtoa: Crusoe island, Ko Ta Kiev bungalows, Ten103, Coral beach ja Last point.

Crusoe on hasishimpuleiden ja hullujen sienestäjien suosiossa oleva, lähinnä telttailuun ja riippumattoiluun erikoistunut majoitusliike, johon ihmiset menevät erakoitumaan, keskustelemaan kasvien kanssa ja pyydystämään merestä omat ruokansa. Yksin matkustavalle halvin ja eksoottisin vaihtoehto.

Ko Ta Kiev bungalows tarjoaa saaren halvimman ja ehkä parhaan majoituksen. Tilalla juoksentelee runsaasti kukkoja, kanoja, koiria ja kolme äärimmäisen väkivaltaista hanhea, hännystelevä ankka vanavedessään. Vietimme paikassa kolme yötä, joten saimme heti alkuun toimintaohjeet uhkaavan tilanteen sattuessa: älä käännä pullistelevalle hanhelle selkääsi ja jos se tulee liian lähelle, tartu sitä pillistä (no entä sen jälkeen? Kuljetaanko Hannu kainalossa koko loppupäivän?). Yhden koirista nimesimme Neumanniksi, koska se muistutti suuresti dingoa. Tiluksen poikki kulkee myös iltaisin lauma kantturoita, jotka Kambodzan armeija on asettanut alueella sijaitsevan pienen tukikohdan hätäravinnoksi. Joka ilta rantaan sytytetään kokko ja onnistuimme saada viimeiseksi illaksi jopa makkaraa. Lehmät olivat melko lailla ihmeissään meidän touhuista, kun kärvennettiin niiden pikkuserkkua. Todettuaan kuitenkin meidät harmittomiksi, he tulivat nuotiolle pitkäksi aikaa hengaamaan ja suojaan hyttysiltä. Rannan edustalla meressä oli myös runaasti planktonia, joka vaaran kohdatessaan aiheuttaa valonvälähdyksen. Oli huikean näköistä seurata tähtitaivaan alla, kuinka vedessä juoksevan henkilön pakaroista puskee turkoosia lieskaa. Eläintenystävien paikka.

Ten103 tarjoaa puumajoja ja puumajan näköiseksi rakennettuja korkeita bungaloweja upeilla näkymillä. Jos kuitenkin on kammo hämyheikkeihin tai kärmesiin, niin viidakon vierusta ei välttämättä ole se paras mahdollinen vaihtoehto. Vietimme kaksi ensimmäistä yötä pusikossa, mutta vaihdoimme halvemman hinnan perässä aiemmin mainittuun.

Coral beachilla on hyvät snorkkelointimahdollisuudet korallien ansiosta, mutta puubungalowien vieressä on lukuisia isoja termiittipesiä, joten paikka tuskin tulee olemaan pitkään enää pystyssä.

Last point on ainoa saaren kaakkoispuolelle rakennettu majapaikka, joka on ollut pystyssä vasta pari kuukautta. Paikkaan on melko hankala päästä viidakon läpi rinkat selässä, joten sinne majoittuvan kannattaa ottaa suoraan venekyyti rannalle. Majoitukset ja peseytymismahdollisuudet olivat jeppiskamaa, mutta rannassa oleva lämmin uuni houkuttelee myrkkykäärmeitä pimeällä. Ruokalista oli myös uutuuttaan kapea ja melko hintava. Paikka on kuitenkin kaukaisuutensa puolesta hyvin hiljainen ja ranta autio, joten siellä pääsee helposti massoja karkuun. Pienen kävelymatkan päässä sijaitsee myös pitkä, hiljainen ja rakentamaton ranta, jonka nimi kertoo kaiken oleellisen: Naked beach.

Näiden paikkojen lisäksi saarelta löytyy myös aiemmin mainittu sotilastukikohta, kalastajakylä, mangofarmi, hylätty huvila (jota ilmeisesti kaavaillaan resortiksi) ja kalliojyrkänteet jumping stone sekä elephant rock. Kalastajakylä jätettiin käymättä johtuen kaukaisesta etäisyydestä, mutta näihin muihin halusimme mennä. Tapahtumat eivät taaskaan menneet niin kuin Strömsössä.

Ko Ta Kiev bungalowsiin muuttamisen jälkeen, lähdimme heti aamupalan syötyämme etsimään kalliojyrkänteitä. Paikalle pääsi vain kapeaa viidakkopolkua käärmeiden seassa tai kulkemalla rantaa merisiilien seassa. Valitsimme merisiilit, koska niiden liikehdintä on yhtä vilkasta kuin puolalaisilla rakennusmiehillä Olkiluoto 3:n työmaalla. Ensimmäinen virheemme oli lähteä tarpomaan ilman vesitiivistä kantolaitetta. Toinen virhe oli lähteä nousuveden aikaan.

Ensimmäiset sadat metrit pääsimme etenemään melko kivuttomasti, koska rantahiekkaa riitti yllin kyllin. Kuitenkin, mitä lähemmäs kallioita pääsimme, sitä kivikkoisemmaksi maasto muuttui. Kulku kävi hyvin hitaaksi juuri ennen jyrkänteitä, koska vedenalaiset kivet peittivät kaiken hiekan, niillä on tapana olla melko liukkaita ja samalla ne ovat myös merisiilien löhöilymestoja. Ajoittain myös pinnan alle oli hyvin vaikea nähdä, koska auringonvalo heijastui laineista suoraan silmiin. Kaikki edeltävät selitykset ovat tarpeen sanoa, koska hitaasta vauhdista ja kaikesta varovaisuudesta huolimatta Rosamunda onnistui räveltämään. Erään vedenalaisen suuren kiven keskellä oli halkeama, jota pullea ja likinäköinen suomalaispoika ei kyennyt havaitsemaan, vaan humpsahti sisään kuin neulakala merimakkaran peppuun. Hölmöilyssä ei ilmeisesti vahingoitettu merisiilejä, mutta lopputuloksena oli kuitenkin kahdeksan avohaavaa ympäri Rosamundan poimukasta vartaloa ja pari päivää lepoa varjossa. Toisaalta tilanteessa kaikki olivat lopulta vain voittajia. Kun muut kolme suomalaista kiersivät tuijottamassa hedelmäpuita ja kivikasoja, sai rosamunda tutustua paikalliseen panimoteollisuuteen. Arvatkaapa vaan, kumpi oli mielenkiintoisempaa: hedelmäpuut ja kivikasat vai dollarin maksava tölkkiolut? Oikein. Molemmat.

Saari oli kuitenkin sen verran fantastinen kokemus, että tavoitteenamme on päästä sinne vielä kerran. Ja se viimeinen kerta tulee olemaan ensi talvena, koska silloin on viimeinen mahdollisuus. Kambodzan historiasta ja punakhmeerien hallinnosta löytyy varmasti etsivälle tietoa wikipediasta, muttä tässä kerromme vain sen mitä me näemme: markkinatalouden leikkikentän. Hirmuhallinnon lakattua valtion rajat avattiin jälleen uusille sijoittajille ja meininki on sen mukaista.

Ensikosketus tuli nimen omaan Otres villagessa. Hipit olivat rakentaneet kylän varasuunnitelmakseen, koska rantatonttien vuokrasopimuksia ei enää huhujen mukaan jatketa. Paikalle on tarkoitus rakentaa lisää Sihanukvillen keskustasta tuttuja luksushotelleja ja kasinoita massipäälliköiden mieliksi. Sama toistui myös Ko Ta Kievin saarella, jonka viidakon keskelle oltiin jo tehty maansiirtokoneilla saaren ympäri kulkeva noin kymmenen metriä leveä kaksikaistainen (vielä päällystämätön) tie. Vuokrasopimusten on määrä päättyä tulevan sesongin jälkeen.

Sama touhu on huomattavissa nyt kirjoitushetkellä Pääkaupungissa Phnom Penhissä. Vielä 90-luvulla autiokaupunkina ollut betoniviidakko on nyt täynnä huumediilereitä, tissibaareja ja morsiamenhakumatkalla olevia länkkäreitä. Tilanne näyttää kuitenkin hiljalleen muuttuvan rauhallisempaan. Paikallisten suomalaisasukkien mukaan vanhuspariskunnatkin ovat hiljalleen pääsemässä Kambodzaan suuntautuvan pakettimatkailun makuun. Ja toisaalta täällä natiivit vielä jaksaa hymyillä, toisin kuin Thaimaassa.

Huomenna otetaan jokilaiva Vietnamiin ja pysähdytään ainakin valoisan ajaksi Chau Docin kylään rajan tuntumassa.

P.s. Ko Ta Kievin saarella oli myös mystinen absinttipanimo, mutta jätimme sen käymättä, koska laastarit eivät olisi enää riittäneet Rosamundan paikkailuun.

P.p.s Saimme miellyttävän kielikylvyn saarella olleelta italialaiselta herrasmieheltä, nimeltään Vincenzo. Tästä lähtien osaamme solvata julmuuksilla kaikkia vastaan tulevia italialaisia, alueelliset murteet huomioiden.

Kerralla vähän isompaa!

Kerrassaan mainiota! Tonni tullut täyteen lukukertojen osalta ja kuvien liittäminen tuntuu myös onnistuvan. Toisaalta yli puolet klikkauksista on meidän omia ja kuvia ei osata ottaa, joten ei huolta hyvä lukija (eli me itse), homma jatkuu yhtä väsyneeseen tahtiin kuin aina ennenkin.

Yksi päivä meni matkustaessa ja seuraavat kolme ilman sähköverkkoa tahi internetyhteyttä, joten painokoneet ovat olleet pysähdyksissä. Ollaan parhaillaan ihmisten ilmoilla nostamassa fyrkkaa, jotta voitais viettää vielä pari päivää mysteeripaikassa. Samalla avautui mahdollisuus heittää nopeasti ilmoille kuulumiset. Kuvia päivitellään vähän myöhemmin, koska näin nopealla pysähdyksellä ei ehditä liittää niitä. Tässä siis lähes viikon takaisia uutisia mustavalkoisena. Nauttikaa vastuullisesti.

Auringossa rypeminen sai hetkeksi aikaa riittää Changilla. Oltiinhan me vieläkin jotain kalpean ja punertavan välimaastosta, mutta makoilu ja muut turistit alkoivat jo sapettaa. Kamelin selkä katkeisi viimeistään, kun löhösimme rannalla uima-altaamme edustalla, rauhassa musiikkia kuunnellen. Yhtäkkiä viereen noin puolentoista metrin päähän linnoittautui slaavipariskunta, jotka olivat keskinäisestä kommunikoinnistaan päätellen ilmeisesti puolikuuroja. Möykkä oli osittain vielä siedettävää kun välillä muisti mennä kastamaan päätä pinnan alle. Lopulta, kun pariskunnan keskusteltavat oli keskusteltu, he kaivoivat laukustaan miniläppärin ja painoivat play-näppäintä. Rannan täytti korvat verille repivä eläimellinen mylvintä jonkin sortin epävireistä kansansävelmää, joka muistutti erehdyttävästi jallaraketeista(minareeteista) aamuisin huudettavaa päivänavausta. Rosamunda oli välittömästi hampaat irvessä aloittamassa musiikkisodan, tietäen täysin kykenevänsä voittamaan kamppailun uuden rantakaiuttimensa avulla. Concorde oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja sai puhuttua Rosamundan järkiinsä muiden paikallaolijoiden mieliksi. Siirryimme varjoon viilentymään ja päätimme, että seuraava päivä on erilainen.

Ja niinhän se totta vie olikin. Rasvat iholle, buffit pipoiksi, plehat naamalle, huivit hengityksensuojaimeksi, potta päähän ja potkukäynnistys massiiviseen maantielaivaan, jonka kyljessä luki Harley&Davidson! Tai oikeastaan siinä oli sähköstartti. Ja oikeastaan sen kyljessä luki Honda. Toisaalta se oli myös melko pieni ja ulkomuoto muistutti lähinnä sorsaa, mutta kyllä se silti kevytmoottoripyöräksi luettiin ja me näytettiin cooleilta sen kyydissä. Niin sai alkunsa moottoripyökerho Nosey Riders, jonka prospectiksi pääsee isolla nenällä ja kymppitonnilla.

Kumi kärysi asfaltilla kun kaasutimme kohti pohjoista. Tarkoituksenamme oli tutustua saareen paremmin ja nähdä samalla ehkä yksi lukuisista vesiputouksista. Ensimmäiseksi pysähdyimme kuitenkin "päärannalle" White sands beachille. Se oli kaikkea muuta kuin nimi antaa ymmärtää. Turpoamispisteessä olevien valkoisten turistivalaiden massa peitti lähes kaiken rannan pinta-alasta ja kaikkialla muualla oli roskia tai jätevesiojia. Hymyilimme voittajina oman valintamme puolesta.

Seuraavaksi aloimmekin etsimään vesiputouksia. Ensimmäisen luokse päästyämme mummot yrittivät nyhtää meiltä 10 bahtia tien viereen parkkeeraamisesta. Itse vesiputouksen näkeminen olisi taas maksanut 200 bahtia per naama. Rosamundan kaksinaamaisuudesta johtuen koko komeus olisi siis kustantanut yhteensä 610 bahtia eli noin 15 euroa. Emme hyväksyneet riistohintaa, koska saarella olisi ilmeisesti putouksia nähtävänä myös ilmaiseksi. Muutamien kilometrien ajelun jälkeen löysimmekin sellaisen.

Tien viereen ei taaskaan saanut mopedia jättää vaan se piti viedä jonkun paikallisen ukkelin kotipihalle ja maksaa tällä kerralla 20 bahtia. Emme jaksaneet enää taistella ammattikusettajia vastaan, vaan maksoimme kiltisti ja lähdimme patikoimaan mukanamme ilmeisesti saksalainen pariskunta. Pienen mutavellivaelluksen jälkeen ylitimme pienehkön puron, jonka vesi seisoi lähes paikallaan. Epäilyket heräsivät jälleen. Muutaman minuutin kuluttua kohtasimme vastakkaiseen suuntaan kulkevan porukan. Yksi heistä totesi meille ala-arvoisella längvitsillä "be careful". Perille päästyämme ymmärsimme ironian. Löysimme paikan, jossa saattaisi ehkä sadekaudella olla vesiputous. Kahden metrin kallioseinäkeestä valui nestettä maahan yhtä vuolaasti kuin pidätysvaikeuksista kärsivän rappioalkoholistin housunlahkeista. Oli taas aika myöntää tappionsa, mutta tällä kertaa hymyssä suin. Oli sen verran hatunnoston arvoinen kusetus.

Lopulta lähdimme ajamaan saaren kauimmaiseen kolkkaan. Suhailimme skoottterilla ilman karttaa jonkin matkaa, kunnes huomasimme kyltin, jossa luki Long beach. Päätimme kokeilla onneamme. Lyhyen ajomatkan jälkeen huomasimme, että kyllähän matkasta onnenkoettelemus myös tulisi. Ensimmäinen este oli, kun sadekauden tulvat olivat vieneet tien mennessään. Pienen harkinnan jälkeen kurvasimme kuitenkin kapeaa ja erittäin epätasaista väliaikaista siirtymäreittiä montun toiselle puolen. Matka jatkui joitain kilometrejä sademetsän puskia väistellen ja vuoristotien jyrkkiä mutkia kaarrellen, kunnes kestopäällyste äkisti loppui, aiheuttaen 20cm pudotuksen hiekan ja kivikon sekoitukselle. On varmaan aluehallinnon mielestä hyvä vitsi vetää tie poikki, kun turistit tulee mopoillansa mutkan takaa neljääkymppiä. Veikkaame, että lähipusikkon on vedetty muutama piilokamera ilmeiden tallennusta varten.

Säikähdysvapina saatiin nujerrettua muutamalla vesihuikalla, voimasanalla ja kusitauolla. Oli aika jatkaa matkaa. Veitsenterävillä kivenmurikoilla koristeltua kärrypolkua jatkui varmaan kolmisen kilometriä ja pelkäsimme jatkuvasti renkaan puhkeamista. Matka osoittautui kuitenkin lopulta kaiken vaivan arvoiseksi, kun pääsimme perille. Pitkällä hiekkarannalla ei ollut kuin yksi majoitustoimintaa harjoittava liike muutamine bambubugaloweineen. Rannalla oli ainoastaan kymmenen ihmistä ja toinen samanlainen joukko ruokailemassa pienehkössä ravintolamajassa. Ruoka osoittautui äärimmäisen maukkaaksi ja olutkin oli jostain ihmeellisestä syystä jälleen hyvää. Sitä ei kuitenkaan voinut nauttia enempää kuin yhden, koska skootterin palautus oli sovittu samalle illalle ja kotimatka kesti yli kaksi tuntia. Harmitti suunnattomasti jättää tuo vielä luonnonkaunis paikka, mutta ainakin nyt tiedämme minne suunnata, jos takaisin tulemme. On selkeästi nähtävä hieman vaivaa jos Thaimaasta haluaa löytää muuta kuin Las Palmasin kaltaisia paikkoja.

Saimme Changilla myös hetkeksi kaksi matkakumppania, verrattoman suomalaiskaksikon, jotka kulkevat tässä tekstissä salanimillä Matti ja Erja. Kumppanuutemme alkoi rantakeinulta, johon Concorde oli pakottanut Rosamundan ottamaan ikimuistoisia hyllyihin homehtuvia lomakuvia. Oman sessiomme jälkeen huomasimme kahden suomea puhuvan hahmon tekevän täsmälleen samoin ja myös Matti näytti nauttivan Rosamundan tavoin jokaisesta keinulla vietetystä sekunnista. Jäimme istumaan iltaa keinun vieressä olleeseen ravintolaan ja myöhemmin myös heidän kämpilleen. Seuraavana päivänä he tutustuttivat meidät kahteen paikalliseen: Mamaan ja Hong Thongiin. Mama oli kerrassaan sympaattinen vanhempi nainen, joka valmisti kotiruokaa bilehelvetin ytimessä. Ruoka oli halpaa ja kerrassaan taivaallista, mutta ravintolan ulkonäkö olisi saanut erään puoluejohtajan asettamaan koko saaren karanteeniin ennen kuin eviran tehotarkastajat pääsevät paikalle. Hong Thong oli puolestaan sangen edullinen ja myös erittäin maukas viskijuoma. Kolaan sekoitettuna se sai suomalaisten kielenkannat auki ja hupun heilumaan. Vietimme myös jälkimmäisen illan heidän asunnollaan korttia pelaten, mutta emme koskaan muista poistuneemme asunnolta. Kiitos hyvistä hetkistä M&E.

Siinä varmaan ne tärkeimmät Changilta. Seuraavaksi ostimmekin valmismatkan, johon kuului lautta pois Changilta ja bussi pois Thaimaasta. Kahdentoista tunnin pakaratärinän ja rajamuodollisuuksien (johon kului melkoinen määrä rahanhuijausta) jälkeen saavuimme viimein Snookyvilleen. Kyseessä on länsimaalaisten antama lempinimi Kamputsean etelärannikolla sijaitsevalle Sihanoukvillelle, josta paikalliset käyttävät nimitystä Kompong Som. Otettiin yö laitakaupungilla sijaitsevalta Otres beachilta ja sen enempää ei kerrotakaan enää tässä tekstissä. Taitaa tulla muuten liian pitkää vessalukemista.

P.s. Matti kertoi huomanneensa, kuinka omat naapuriapinamme päättivät tehdä sähköasennuksia paikallisiin voimajohtoihin. Eriskummallisen piuhanvedon/repimisen/temppuilun tuoksinnassa kuului terävä räsähtävä ääni, jonka jälkeen eräs apinoistamme vaihtoi työmaansa tuonpuoleiseen. Olisi varmaan kannattanut hommata turvajalkineet, huomioliivi, kypärä, työturvallisuuskortti ja työmaaperehdytys ennen kuin alkaa kikkailemaan...

...ja aallokosta allikkoon

Ollaan ilmeisesti tultu vanhoiksi kun kaikenlainen kreisibailaaminen, shottien kiskominen ja epmääräinen örveltäminen ei enää houkuttele millään tavalla. Sen sijaan olemme saaneet suurta nautintoa mökkimme ilmastointilaitteesta, resortin aamupalabuffetista ja uima-allasalueesta sekä kalliihkosta illallisesta valkoviinin kera. Enimmäisenä huomioimme, että näistä samoista asioista tuntuu pitävän myös kourallinen skandinaaveja, pari hassua pariskuntaa muualta euroopasta, sekä erään suurvalta-asemaa tavoittelevan slaavilaisen valtion kansalaisten merkittävän iso joukko.

Valitettavan usein - ei kuitenkaan aina - käy niin, että viimeisenä mainitulla joukolla ei ole mitään kunnioitusta yhteisiä sääntöjä kohtaan. Sen olemme havainneet täälläkin ja joku toinen ehkä jollain niemimaalla kaakkois-Euroopassa. Stereotypiaa havainnoidaksemme annettakoon muutama esimerkki. Roskat jätetään niille sijoilleen oli sitten kyseessä hotelli- tai ranta-alue. Uima-altaaseen mennessä ei peseydytä ja VAIN allasalueelle tarkoitetut pyyhkeet viedään hiekkarannalle liattavaksi. Tai sitten pyyhkeillä varataan altaan parhaat lepotuolit koko päiväksi, vaikkei niitä käytettäisikään. Siivoaminen jää paikallisten hoidettavaksi muiden töiden ohessa ja kaikkia muita turisteja vituttaa yhteisten alueiden likaisuus.

Näin ollen pienistä pisaroista syntyy lopulta iso joki, johon hukkuu myös samaa väriä tunnustavat syyttömät. Toisaalta meininki saattaa olla ihan samanlaista suomalaisten kansoittamilla alueilla Pattayalla tai Phuketissa. Emme tiedä muuten kuin kuulopuheiden perusteella, koska emme ole käyneet kummassakaan, mutta voitasko kaikki käyttyäytyä hyvin tulevaisuudessa väreistä riippumatta? Jookos?

Sitten vähän kevyempään. Toinen hieman onnellisempi huomio oli gekkojen ja muiden liskojen suuri määrä majoitusalueellamme. Muutama niistä asuu meidän majassammekin. Yhtään hyttystä tai megakoppakuoriaista ei ole näkynyt vielä, kiitos vihreiden, elottomien ja omaa nimeään mylvivien liskojen.

Kolmas huomio auringosta. Koitti viimein se ensimmäinen kokonainen biitsipäivä ja Rosamunda valmistautui haalimaan säteitä Metallican laulusolistin James Hetfieldin sanat päässään soiden: "Don't stop for nothing, it's full speed or nothing!" Nopea kerros kolmekymppistä rasvaa torsoon ja viiskymppistä paikallista salvaa lärviin. Sitten vain rohkeasti rantatuoliin istumaan, nauttimaan virvoketta ja välillä tietysti uiden. Kunhan vain muistaa tulla tuoliin takaisin täsmälleen samaan asentoon, jotta bruna tulee kertaheitolla. Concorde käyttäytyi jälleen jotenkin arveluttavasti vaihdellen jatkuvasti asentoa ja hakeutuen ajoittain myös varjoon.

Lopputulos oli melko tyypillinen suomalaiselle turistille. Kasvorasvan auringonsuojakerroin ei välttämättä täyttänyt eurooppalaisia standardeja tai sitten Rosamunda oli uidessaan pyyhkinyt naamionsa pois. Edes kaksi levityskertaa ei riittänyt suojaamaan vääjäämättömältä tuholta. Myös vartalorasvan kanssa kikkailu oli yhtä onnistunut suoritus. Nopea sutaisu eri puolille ihoa sai aikaan sen, että illallispöydässä aterioi onnellinen ja tasaisesti päivettynyt Concorde seuralaisenaan äreä ja omituinen ilmestys, joka muistutti erehdyttävästi naapuruston punalärvisten apinoiden ja parrattoman joulupukin risteytystä. (Eläinten ystävät ja muut zoofiliavitseistä mielensä pahoittavat! Kuvitelkaapa vaikka mielummin sellainen ruotsalainen, kävelykepin muotoon taivutettu polka-makeistanko, joita ainakin amerikkalaiset ripustelevat kuusenokislle jouluisin ja lisätkää sen nuppiin kirkkaanpunainen lamppu. Parempi?) Auringonpistoksen lisäksi seuraava aamupala toi mukaan kevyen ruokamyrkytyksen ja seuraava päivä vietettiinkin sisätiloissa. Lomailu on ihmisen parasta aikaa!

Aasinsilta! Kukkulakylämme apinat ovat kyllä verrattomia veijareita. Eräänä aamuna koko apinaperhe päätti ottaa asiakseen lepuutella pienen mökkimme katolla. Heräsimme meteliin luullen, että koko kate tukirakenteineen putoaa niskaan. Muutamat nuoremmat tulivat kurkkimaan lasiovista jos vaikka sisältä löytyisi jotain varastettavaa. Mentyämme ulos, loputkin pomppasivat katolle ja jäivät tuijottamaan meitä typerinä tunkeilijoina. Kiinnostusta kesti vain hetken ja sitä seurasi leppoisa sukiminen ja itsetutkiskelu. Sielunvaellukseen uskovien kannattaakin laittaa peukut pystyyn apinaksi syntymisen puolesta. Ei tarvitse täyttää veroilmoitusta, asettaa aamuherätystä tai edes kirota erään pienen poliittisen ryhmän aiheuttamaa tuhoa edustukselliselle demokratialle. Voisi vaan päivät pitkät syödä tuoreita hedelmiä ja lepuuttaa puiden latvustoissa pussejaan rapsutellen.

Rakas jolupukki. Jos saisimme vain yhd... kak... kolme toivetta...
1. Jos synytään uudestaan, tee meistä apinoita.
2. Sano apinoille, että politiikka täytyy jättää rauhaan...
3. Sano gekoille, että tekevät hyvää työtä, mutta ihmisten tyynyille paskantaminen täytyy lopettaa.

P.s. on ollut sen verran lystiä, että oli pakko ottaa pari päivää lisää. Yksi rannalle ja yksi saaren muiden alueiden kiertelyyn.
P.p.s. Loppumatkan suunnitelmat alkavat myös hahmottua hiljalleen.
P.p.p.s. Yöllä tuntui siltä, että apinat olisivat puhuneet ruotsia. Olimme erottavinamme örinästä sanoja, kuten "en gång", "alltid" sekä epämääräisen"ifk" -äänteen.

Ojasta aallokkoon

Saimme viimein karistettua Bangkokin pölyt pois painavilta hartioiltamme ja suuntasimme itään kohti Koh Changin lomasaarta. Bussimatka sujui ongelmitta ja lauttamatkakin oli melko leppoisa. Satama ei vaan oikein sopinut niihin raameihin, joihin paratiisi usein lokeroidaan ja aloimme jo odottaa hieman pahempaa. Jälleen kerran taksikuskit huutelivat kilpaa kyytiläisiä ison hylätyn betonimurjun edustalla ja muummelit myivät nuudeleitaan. Ja olihan siellä tietysti paitoja ja muuta krääsää myytävänä sekä moposkoottereita vuokrattavana. Pysyimme tyynenä haukkaamalla evästä ja miettimällä samalla parasta ratkaisua tulevaisuudelle.

Päädyimme kolmesta vaihtoehosta keskimmäiseen, eli otimme taksin omatoimimatkailijoiden suosiossa olevalle Lonely Beachille. Huonoin vaihtoehto olisi ollut ottaa vuokraskootterit, koska olimme arvioineet matkan keston väärin. Taksilla vei noin tunnin verran kulkea välillä hyvinkin jyrkkää kukkulaista tienpätkää, josta puuttui toisinaan kestopäällyste. Olosuhteita pahensi vielä hämärän saapuminen täysin yllättäen. Paras vaihtoehto ensimmäisen päivän suhteen olisi ehkä ollut ottaa lautta takaisin mantereelle.

Päästyämme meille suositellun majapaikan lähistölle bilehelvetti oli taas valloillaan ja tuntui siltä, kuin olisi tullut takaisin Khaosan roadille. Tosin tämä oli vielä ehkä pahempi. Päällisin puolin vaikutti siltä, että Viidakon Tähtösillä, Hunkseilla ja muilla galaktisilla megajulkkiksilla olisi ollut ikuiset 18-vuotis synttärit samaan aikaan. Jokainen vastaantullut ukko kulki kaljapullo kourassa yrittäen epätoivoisesti metsästää nuoria naisia, joiden meikit olivat levinneet kosteudesta tai itkemisestä niin, että he näyttivät käyttävän meksikolaista vapaapaininaamiota. Ja kun ukkeleiden epätoivoisille lemmenlurituksille ei tullut vastakaikua, hakeutuivat he joko tyttöbaariin maksullisen seuran pariin tai sammuivat tatuointituoliin vain herätäkseen seuraavana aamuna massiivinen fallos -symboli käsivarressaan. Kuvio tuskin oli kovinkaan koristeellisesti ihoon hakattu, koska myös tatuoijat tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän pelti kiinni.

Diskoteekkien jumputus kuului läpi yön korvatulppienkin läpi ja univaje saapui jälleen matkakumppaniksi. Onneksi yö vaihtui kuitenkin pitkällisen odottelun jälkeen aamuun ja pääsimme katsastamaan paikallisen rannan. Ja voi pojat kuinka kaunista olikaan tuo tarunhohtoinen valkea santa! Olisi tehnyt mieli sukeltaa sen syleilyyn miltei välittömästi, ellei se olisi ollut siirtolohkareiden, betonielementtien ja muoviroskien peittämänä. Ja siis aivan kirjaimellisesti. Paikalliset rakennukset oli kyhätty aivan rantaviivan tuntumaan ja vesiraja alkoi suoraan kivenmurikoista. Oliko mahdollista että meitä taas vedätettiin oikein olan takaa?

Muutaman syvän henkäyksen jälkeen tutkimme alueen karttaa lähemmin ja aloitimme agressiivisen maastontiedustelun läpi pimeimmän Afrik... rantakaistaleen. Pienen vesistönylityksen jälkeen seurasi vielä jokunen sata metriä viidakkopolkua kunnes puskat harvenivat ja paljastivat postikorttimaiseman. Vihdoinkin turkoosi merentanta, jossa voi pelehtiä norppana päivät pitkät ja antaa paikallisten ottaa salaa valokuvia kalkkunarullaksi muotoutuneesta keskivartalosta. Enää pitäisi vain kuitata se oma bambumaja.

Rannalla oli neljä erilaista resorttia joiden hintataso oli huomattavasti hintavampi kuin aiemmissamme. Tai oikeastaan kyselimme vain kolmesta, koska huokeimman näköisimmän resortin baarin edessä oli suuret kaiuttimet. Saksalaisten tiskijukkien epärytmissä kulkevat bassokuviot saivat riittää vähäksi aikaa. Pienen kyselyn jälkeen saimme sopuhintaan bungalowin nyppylän laelta. Ensimmäisen kerran alkoi tuntua siltä, että olemme oikeasti lomalla varsinkin kun naapureinamme oli apinoita. Ei siis mitä tahansa Helsingin IFK:n kannattajia, vaan ihka aitoja punanaamaisia rosvoapinoita.

Laskeskelimme myös, että ollaan kiristelty turhaan kukkaronnyörejä, koska päiväbudjettimme voisi olla nelinkertainen aiempaan kulutukseen verrattuna. Kannatti elää tonnikalanuudeleilla puolitoista vuotta. Keskiviikkoon asti otettiin majoitus ja sitä ennen tuskin tulee kirjoiteltua. Parhaassa tapauksessä äkkinäisille massipäälliköille ei edes tapahdu enää mitään kirjoittamisen arvoista, joten kerrottakoon vielä pieni loppukevennys.

Edellisessä metelin täyttämässä majoituspaikassa aloimme valmistautua yöpuulle. Concordella oli aikomuksenaan vetäistä hyttysverkko alas suojaksi ötököiltä. Kesken kaiken hän kuitenkin huomasi olevansa kasvokkain hyttysverkon päällä majailleen valtavan sarvipäisen koppakuoriaisen kanssa ja silloin nopeat liikkeet olivat näyttäviä. Kuului vain äänivallin rikkonut pamahdus Concorden liikahtaessa lukitun ja tärisevän vessanoven taakse ilmoittaakseen vaimealla äänellä: mikä vittu toi on? Koppakuoriainen oli aiheesta silminnähden hämmentynyt ja päätti siirtyä hieman syrjempään. Rosamunda rakensi linkkuveitsen ja tyhjän juomapullon avustuksella eettisen koppakuoriaisansan, pyydysti hölmistyneen otuksen satimeen ja päästi sen vapauteen. He kaikki elivät ainakin kyseisen päivän loppuun saakka. Thou shall not fear of the unknown!

Murray Head - One night in Bangkok

Sanottakoon näin alkuun, että kuvien liittämisessä on teknisiä ongelmia. IT-osaston pojat kamppailevat asian kanssa parhaillaan ja päivityksiä on pian luvassa. Kuvia tuskin Hong Kongista tai Bangkokista enää tänne tulee, mutta laitetaan niitä sitten vaikka Rosamundan Facebook-sivuille. Tulkaapa sitten jokainen vuorollaan kattelemaan loma-albumia meille kotiin reissun jälkeen, niin laitetaan "sumppi pihisemään"(tirsk!). Jonoa riittää varmasti korttelin ympäri.

Saapuminen Bangkokiin nosti ihokarvat pystyyn ja epätoivo hiipi jälleen piilostaan. Lentokentältä ei lähtenytkään enää busseja keskiyön jälkeen. Joudimme ottamaan taksin, koska junalla ei olisi päässyt reppureissaajien kohtauspaikkaan Khaosan roadille. Mitään hinnoitteluhuijausta ei taksiksuksin toimesta kuitenkaan tapahtunut. Ehkä osittain myös siksi, että kuljettaja näki meidän ottavan valokuvan turistipoliisin puhelinnumerosta hetki ennen vossikkaan hyppäämistä.

Khaosan road oli pahempi kuin muistettiinkaan. Tulimme paikalle noin kahden aikaan yöllä ja meiningistä päätellen jengi oli ollut yössä jo alkuillasta. Oli sotilasta, poliisia, sotilaspoliisia, känniääliötä, piripäätä, hasishimpulia, hullua sienestäjää, miesnaisia, naismiehiä ja kaikenlaista prostitutkaa sekoilemassa mitä erinäisten kemikaalien voimalla. Otimme ensimmäisen vastaan tulleen majapaikan ja maksoimme tuplahinnan huoneesta. Vihdoin unta.

Maailma näytti taas valoisammalta seuraavana päivänä. Lähdimme etsimään huokeampaa majoitusta lähistön tutulta ja turvalliselta kadulta nimeltä Soi Rambuttrii, frendien kesken pelkkä Rambo kolmonen. Saatiin rinkat huoneeseen ja suunnattiin murkinoimaan. Sitten alkoikin se krääsän kaupittelu. Mitä valkoisempi iho, sitä herkemmin tuotteita tullaan kaupittelemaan ja mehän oltiin tietysti paikan lumikit transparentteine ihoinemme ja valkoisine hiuksinemme. Kaiken maailman naperkulliaista oli vetämässä hihasta tai lahkeesta rahan toivossa. Näytetäänkö me oikeasti siltä, että tarvitaan liituraitapuku tai puinen sammakko? Ilmeisesti.

Noh... Aikaisemmilla kerroilla olemme pitäneet Bangkokia vain levähdyspaikkana ennen suurempia seikkailuja. Emme ole koskaan edes yrittäneet tutustua paikkaan sen kummemmin. Nyt kuitenkin halusimme selvittää miksi ihmiset haluavat lomailla täällä, vaikka ei ole edes rantaa valaille makoilla. Kävimme valtavassa kauppakeskuksessa nimeltä MBK, jossa krääsän ja väenpaljouden vuoksi Rosamunda oli saada paniikkikohtauksen. Kävimme myös Bangkokin yläpuolella kulkevassa metrossa nimeltä SkyTrain, jonka Rosamunda selvitti pelkällä vitutuksella. Tarkoitus oli ottaa valokuvia, mutta ei sieltä mitään nähnyt, kun ikkunat oli taas asetettu kääpiökorkeudelle tai peitetty mainoksilla. Markkinoilla ei ollut mitään nähtävää, kelluville markkinoille ei kiinnostanut mennä ja Villelle terveisiä jos satut lukemaan: Chinatown on hanurista. Kaiken kaikkiaan Bangkokissa ei ole muuta hienoa kuin Rambo kolmonen ja ehkä yksi katu hieman pohjoisempana. Emme muista sen nimeä. Ja mentiin tosiaan TukTukilla. Oli melkein yhtä hauskaa kuin Lintsillä tai Puuhamaassa neliraajahalvaantuneella.

Huomenna taidetaan poistua Koh Changille, jotta päästään Kambodzaan tai Kamputseean vai mikä se nyt ikinä onkaan. Pakko mennä kysymään matkatoimistovirkailijalta minne me oikeastaan haluamme mennä. Sitä ennen pieni vinkki kulinaristeille.

Jokaisella kansainvälisellä pikaruokaketjulla on aina oma kansallinen erikoistuotteensa. Esimerkiksi kotimaamme hampurilaisravintoloista löytyy meille tyypillinen ruisburgeri. Koreassa vastaavanlainen tuote on makeahkolla kastikkeella täytetty bulgogiburger. Thaimaan mäkkäreistä saa melko oudolta kuulostavan yhdistelmän, jossa samaan kippoon laitetaan puuroa ja uppopaistettua kanaa. Seikkailevan kulinaristin kannattaa siirtyä johonkin huomattavasti laadukkaampaan, nimittäin Pizza Hutiin.

Tämä avautui Rosamundalle hänen vuosien takaisella matkallaan halki edellä mainitun eteläisen Korean mukanaan valloittava mediapersoona Monttu-Make. Burgereitakin ihmeellisempää oli suuri pannupizza, johon oli tarjolla erilaisia reunusvaihtoehtoja. Suurena juuston ystävänä hän päätti kokeilla konseptia, jossa reunoille oli tungettu mozzarellaa, cheddaria ja perunamuusia. Eipä ollut hirveän iso yllätys, että paskaltahan tuo maistui varsinkin kun korealaiset tunkevat sokeria muusin sekaan. Pakko sitä oli kuitenkin kokeilla.

Hong Kongissa ollessamme huomasimme, jälleen Pizza Hutin mainostavan paikallista erikoisuuttaan. Emme ymmärtäneen kirjoituksesta mitään, mutta kyseessä oli kuitenkin jollain mysteerilihalla täytetty ulkoreunus. Kaiken kruunasi vielä pizzan keskivaiheille tehty ylimääräinen reunus, jossa oli myös jotain täytettä. Tuossa vaiheessa etsimme kuitenkin anniskeluravintolaa, joten lätty jäi kokematta. Bangkokissa kuitenkin natsasi! SkyTrainilla seikkaillessamme vastaan osui kyseinen ravintola ja pitkällisen taivuttelun jälkeen Rosamunda sai Concorden suostuteltua makumatkalle tuntemattomaan.

Kysymys kuuluukin: jättäisitkö sinä arvon lukija käyttämättä tilaisuuden, jossa sinun olisi mahdollista syödä perus americano -pizza, jonka reunusten sisään on tungettu juustotäytteisiä nakkeja? ET TIETENKÄÄN! Ja niin emme mekään jättäneet. "Miltä annos sitten maistui?" No aivan järkyttävää paskaahan se jälleen oli, mutta hei... carpe diem. Et voi tietää miltä paska maistuu jos et ole koskaan maistanut. Ja kannattaahan siitä totta vie maksaa kahdeksan päivän aterian verran...

Kuulemisiin!

Keppi sen todisti

Paljon mahtuu sattumuksia yhteen päivään, varsinkin jos se kestää aikaerojen vuoksi yli vuorokauden. Oli pakko kirjoittaa Hong Kong puhtaaksi koska muuten seuraavasta tekstistä olisi tullut liian pitkä. Tässä siis tapahtumat viimeisen n. 40 tunnin aikana.

Tyypilliseen tapaan lähtö meinasi vesittyä heti alkuunsa kun Rosamunda oli asettanut aamuherätyksen väärälle päivälle. Onneksi Concorde oli ollut tarpeeksi virkeänä ymmärtääkseen jotain androidin sovellusten päälle ja saavuimme väliaikaisen kotimme pihalle juuri sovittuun aikaan klo 06:00. Pikaisten hyvästien siivittelemänä jätimme talvivaatteemme kuriirin huomaan ja valmistauduimme ottamaan tropiikin lämmön omaksemme.

Ensimmäisestä lennosta paljastimme jo edellisessä kirjoituksessa jonkin verran. Saatuamme kuitenkin jatkolennolla vertailukohteen siitä, kuinka tasokasta asiakaspalvelua toteutetaan oikein, olemme hyvin pettyneitä Finnairin tapaan hoitaa asiat ja päätimmekin sivaltaa hieman. Ensilennollamme oli tarjolla ainoastaan virvoitusjuoma. Rosamunda heittäytyi vaativaksi ja tilasi kahvinsa - jonka kera halusi kahden annoksen verran maitoa - lisäksi vielä mustikkamehua. Kuinka omahyväistä!

Lento Frankfurtista Hong Kongiin Cathay Pacificin jumbojetillä oli täysin toisesta maailmasta. Herkulliset ruoat valittiin ruokalistalta, bisnestilat (joita saimme vain hetkellisesti ihastella) olivat täysin omaa luokkaansa ja palvelu oli välittömästi paikalla kun mieli halusi hieman valkoviiniä tai lisää pehmikettä istuimeen. Joku voisi heittää tähän vasta-argumenttina että Finskin lento oli vain lyhyt mantereen sisäinen siirtyminen kun taas seuraava oli pitkän matkan lento. Argumentti olisi hyväksyttävissä muuten, mutta kun lensimme Cathaylla myös lyhyen siirtymisen Hong Kongista Bangkokiin, palvelun laatu pysyi täysin ennallaan. Kyse oli vain puoli tuntia pidemmästä lennosta kuin matka Frankfurtiin, mutta silti sai lämpimän aterian ja kaikki juomat ilmaiseksi.

Noh itse asiaan... Olimme katsoneet töllöstä Anthony Bourdainin toilailuja Hong Kongista ja ajattelimme seurata hieman hänen jalanjälkiään. Olimme asettaneet 15 tunnin ajalle vain kaksi tavoitetta: käydä kaupungin korkeimman kohdan näköalatasanteella ja syödä maailman halvimman Michelin -tähden saaneen ravintolan lihanyyttejä (tirsk!) eli dumplingseja. Ensimmäinen onnistui ilman suurempia hermonkiristelyjä koska olimme hyvin aikaisin liikenteessä. Löysimme kävellen vaivatta vanhan raitiovaunun joka kulki jyrkkää rinnettä huipulle. Maisemat olivat upeat ja kukkulaa kiertävä 3km pitkä polku kiertämisen arvoinen.

Samaa ei voi sanoa modernista alasimen muotoisesta ostoskeskuksesta joka oli rakennettu sporakiskojen päähän. Turistivedätys alkoi heti vaunusta päästyämme myyntikojujen ja krääsäkauppiaiden rynnäköllä. Sitä seurasi Starbucksit, Mäkkärit ja Burgerkingit. Päädyimme mutustamaan paikallista ruokkaa kliiniseen kinkkiravintolaan dumplingsien toivossa koska niitä näytti olevan ruokalistalla. Tilauksen yhteydessä kävi selväksi, että ravintolasta puuttuu puolet raaka-aineista ja lopulta arvoimme tarjoilijan kanssa hyvältä kuulostavan setin. Iloksemme viileässä ilmanalassa sijaitsevaan pöytään tuotiin heti kuumaa teetä, jota seurasi myöhemmin neljä lautasellista paskaa. Tarkentaaksemme hieman, lautasilla oli luu- ja läskipaloja, ainoastaan korianterilta maistuvia raakoja lihapullia ja riisinväristä alkulimaa. Munakas oli ihan OK.

Poistuimme paikalta samaan aikaan kun kukkulalla alkoi olla jo epäinhimillinen määrä kamerakännyköitä. Suuntasimme etsimään Michelinmiehen raflaa Mong Kokin kaupunginosaan pohjoisemmalla saarella. Emme olleet ottaneet sijaintia tarkkaan selville vaan suuntasimme Ladies Marketille jonka vieressä tulisi ravintolan olla jonkin ostoskeskuksen alakerrassa. Päästyämme metrosta kaduntallaajien määrä oli suurkaupungille odotettua. Mustahiuksisia kääpiöitä vilisi vastaan niin valtavasti, että paniikki alkoi lähestyä ja tunnin päättömän pyörimisen jälkeen päätimme alkaa etsimään pubia tai baaria. Tehtävä osoittautui katuja tuntemattomalle yllättävän haastavaksi. Kiersimme yhteensä arviolta kahdeksan korttelia ympäri ennen kuin eteemme osui ensimmäinen nesteytykseen keskittynyt puoti. Baarin löytäminen on ollut vaikeampaa ainoastaan Tukholmassa jouluaattona.

Edeltävään viitaten sanottakoon, että jos olet photobombaukseen mieltynyt ihminen, niin viikonloppumatka itsehallintoalueelle on juuri sinun valintasi. Joka ikinen hetki ympärille katsellessa joku on ottamassa selfietä (kameralla tai kamerakännykällä otettu kuva itsestä joko suoraan tai heijastavan pinnan kautta [ilmeisesti Valvira, Evira, Trafi, Kotus ja kaikki muut kivat elimet haluaisivat sitä kutsuttavan suomeksi nimellä "meitsie"]). Sehän ei nykypäivän digi-ihmiselle pelkästään riitä, että esiinnyt tunnin sisällä noin miljoonan ihmisen loma-albumissa, mutta kun muotiin on tullut vielä ne perkeleen kepit. Suuri joukko entisiä Konika-turisteja on päättänyt siirtyä nykyaikaan kiinnittämällä oman kamerapuhelimensa eräänlaiseen jatkovarteen, jotta omakuva tulee otettua riittävän etäältä. Ihan vaan että oman vesipään takaa näkyisi etäisesti myös se kivikautinen muinaismuisto jota koko suku tuli toiselta puolen planeettaa toljottamaan. Haluaisimme huomauttaa kaikille kyseistä yli kolmenkymmenen euron idioottimaisuutta harkitseville, että tarvitsette myös kaksi lisäosaa: pikaliiman, jolla kuvauslaitteen saa tarpeeksi pysyvästi keppiin kiinni ja lisäksi vaahtomuovia tai muuta pehmikettä kepin nokkaan, koska narsismikiimassa puhkaisette kuitenkin jonkun silmän.

Summa summarum, julkiset kulkee hyvin ja ihmiset ymmärtävät kohtuullisen hyvin längvitsiä. Kaikki vaikuttaisi myös erittäin edulliselta suomalaiselle matkaajalle. Suuren huomion arvoista on kuitenkin kaupungin siisteys ja siihen liittyvät kiellot. Jos esim. tuhkakuppiin laittaa roskia, voi rikoksesta seurata 1500 dollarin sakot. Samanlainen napsahtaa jos päädyt mussuttamaan eväitä metrossa. Vastaavanlaisia kieltoja tuntui olevan kaikkialla, jopa hisseissä. Kieltojen määrään ja rangaistusten kohtuuttomuuteen perustuen arvelemmekin, että Hong Kongin valtaapitävät ovat saaneet omien asukkaidensta turvallisuuteen liittyviin ratkaisuihin konsultaatioapua eräältää merkittävältä suomalaiselta kristillisdemokraatilta.

Kaiken kaikkiaan Hong Kong oli kuitenkin huikea kokemus, jota voimme suositella viikonloppumatkan arvoiseksi. Kannattaa kuitenkin yrittää muuttaa unirytmi paikalliseen aikaan ennen reissua, koska me meinasimme sammua kahden oluen jälkeen. Olemme koko tähän astisen matkamme aikana saaneet nukuttua ehkä 8 tuntia ja nekin viidessä eri jaksossa. Nyt olemme kuitenkin viimein päässeet Bangkokin turvasatamaan ja muutaman vuorokauden uinumisen jälkeen matka jatkuu...

Per aspera ad astra

Lähestyy... TUL-TA!

Aivan järettömän hieno fiilis valtasi endomorfiset vartalomme kun viimeinen työpäivä päättyi. Tätä tunnetta emme olleet kokeneet vuosiin. Absoluuttinen vapaus! Huolimatta satunnaisista (vapaaehtoisista) huuteluista ulkoasiainministeriölle olinpaikkamme suhteen, emme ole enää tilivelvollisia kenellekään ja sekös vasta saa hymyn huulille. Enää ei tarvitse miettiä onko soveliasta nauttia viiniä tai valvoa pikkutunneille elokuvan tai kaveriporukan kanssa jos seuraavana päivänä on töitä.

Loput jouluporsaan laardin rippeet on imetty pillillä jo aikoja sitten ja jouluolut on alkanut maistumaan tavalliselta hanahalpikselta. Vuoden viimeinen päivä kului Von Hertzen brothersin keikalla perisuomalaiseen tapaan naama mutrussa ja jalat ristissä jaellen satunnaisia golf-taputuksia esiintyjille ja loppuillasta kyseltiinkin taas elämän tarkoitusta tyhjältä olutlasilta. Eikä se ollut ainoa kerta kun lähiaikoina on juomaan kajottu. Seuraavaksi alkaakin kaljaton aikakausi ja tilalle tulevat terveet elämäntavat. Tämäkin lähinnä siitä syystä, että siellä minne nenämme osoittavat, coctailit ovat halpoja ja niissä käytetään tuoreita hedelmiä.

Ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien aika on madellut kuollettavan hitaasti. Tänään pitkä odotus viimein palkittiin, kun Finnairin sinivalkoinen vibraattori penetroi itsensä Vantaalaisen pilviverhon lävitse. Kirjoitushetkellä olemmekin jo Frankfurtissa ja lentopelkoinen Concorde odottelee kädet syyhyten seuraavaa 12 tunnin etappia. Aiemmista kokemuksista viisastuneena hän päätti kokeilla rauhoittavaa lääkitystä ennen nousukiitoa. Rosamundan käsivarteen syntyneistä kynsien aiheuttamista verinaarmuista päätellen annos oli ehkä hivenen liian pieni. Seuraavalle lennolle tupla tai kuitti.

Mainitsimme aiemmassa kirjoituksessa keskeneräisiä asioita jotka tuli hoitaa ennen lentoa. Lista saattoi jopa kaksinkertaistua siinä vaiheessa kun lentoon oli enää viikko aikaa. Jostain ihmeellisestä syystä sitä edelleenkin kuvittelee, että mukaan tarvitsee vain passin ja hammasharjan. Syytämme tästä Tino Singhiä ja miksei myös samalla Päivi Räsästäkin kun sormi on jo kerran kohotettu. Joka tapauksessa oli lopulta äärimmäisen hienoa huomata että muutama ylimääräinen "suomilomapäivä" ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, sillä tekemistä riitti.

Tästä lähtien kaikki viikon aikana tapahtunut pyritään summaamaan yksiin kansiin sunnuntaisin. Seuraava päivityksessämme selviää siis Hong Kongin ja Bangkokin tapahtumat sekä todennäköisesti paljastuu seuraava määränpäämme. Olettaen että herra malttaa poistua allasbaarista ja rouva markkinoilta. Saattaapa tänne muutama kuvakin ilmestyä. Kuulemiin.