Kuten aiemmin jo kerroimme, majoituimme vanhan pariskunnan taloon Pham Ngu Laon alueella. Paikka oli saanut nimensä länsimaalaisten suosimasta hotellikadusta, joka kulki Esplanadin tapaisen puiston vierustaa. Ilmeisesti majoitus-, ravintola- ja matkustusbisnes on vuosien saatossa levinnyt muihin kortteleihin ja kaikkea härdelliä on vain alettu kutsua yksinkertaisesti vain yhdellä nimellä. Suurimmat ja kalleimmat liikkeet sijaitsivat tietysti pääkatujen varsilla, mutta huomasimme hyvin nopeasti, että kaikki hauska löytyy rottien ja torakoiden kansoittamilta pimeiltä sivukujilta.
Aivan ensialkuun itsesuojeluvaisto väitti kiven kovaa, ettei käytäville kannata mennä. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, kun huomasimme miten rentoa porukkaa siellä oikeasti lymyili. Suurena apuna oli tietysti majatalomme isäntäväki, jotka asuivat vastaavanlaisella kujalla ja vinkkasivat tutustumaan ympäristöön. Erinomaisena esimerkkinä mainittakoon eräällä kujalla paikkaansa pitänyt hedelmäjuomamyymälä, nimeltään Five boy number one. Kujalla oli metallisen kokoontaitettavan pöydän päällä muutama muovihedelmä ja niiden päälle jätetty listat tarjolla olevista vaihtoehdoista ja hinnoista. Tilaus kirjattiin itse paperille, ojennettiin työntekijälle ja sitten siirryttiinkin pikkuruisen muovijakkaran päälle vartomaan. Muutaman minuutin kuluttua nurkan takana olleista tehosekoittimista tuotiin isossa muovimukissa todella tuoreen makuinen hedelmäjuoma, jonka päälle oli vielä leikattu muutama siivu valittuja hedelmiä. Vastaavanlainen juoma puolet pienemmällä annoskoolla ja hanavedellä jatkettuna olisi maksanut turistikaduilla yli kaksinkertaisesti. Five boysien terveellisestä juomasta tuntui olevan apua myös vatsatautiimme.
Viimeinen päivä Saigonissa oli oikeastaan kaikkein hauskin. Aamupalapirtelöiden jälkeen suuntasimme rinkat selässä kuljeksimaan viimeisen kerran syrjäkujia. Emme olleet ehtineet oikeastaan kuin yhden kadun yli, kun Concorde spottasi kauneussalongin. Hetken keskustelun jälkeen hän istuikin nojatuolissa kädet ja jalat vesikulhoissa odottamassa mani- ja pedikyyriä. Rosamunda tilasi itseleen oluen ja jäi hölmistyneenä tuijottamaan tulevia toimenpiteitä. Kynsiviila viuhui vimmatusti ja ilmatilan peitti kuolleen ihon jäännökset. Onnesta soikeana hän päätti vielä tilata jonkin ranskalaisen tuherruksen kaikkiin kynsiinsä. Pensseli alkoi heilumaan ja hetken päästä kynsien kärkiin muodostuikin valkoisia viivoja ja loput kynnestä maalattiin läpinäkyvällä maalilla. Läpinäkyvällä maalilla? MIKSI?
Samaan aikaan salongissa ollut paikallinen nainen oli saanut omat kyntensä valmiiksi ja poistui paikalta. Nyt toinen työntekijöistä oli vapaa ja yllätti Rosamundan täysin kysymällä haluaisiko hänkin ehostuksen. Punastunut ja mykistynyt suomipoika vain tuijotti hölmistyneenä ympäristöään, yrittäen etsiä mahdollisimman nopeaa pakokeinoa tukalaan tilanteeseensa. Concordelle riitti nanosekunnin mittainen vilkaisu kumppaninsa saastaisiin jalkoihin ja hän ilmoittikin vapautuneelle työtekijälle Rosamundan ottavan mielellään pedikyyrin. Ilmeestä päätellen työntekijän sydän jätti muutaman lyönnin välistä, kun hän huomasi tulevan projektinsa. Syvän huokauksen saattelemana hän haki työkalupakkinsa ja alkoi hommiin. Sen jälkeen salongissa ei ollutkaan enää kovin rauhallista. Seuraavat viisitoista/kaksikymmentä minuuttia tytön suusta tulvi sanoja suurella ryöpyllä, eikä paikallista kieltä tuntemattoman tarvinnut olla fonetiikan asiantuntija päätelläkseen tytön pohtivan vakavasti omaa uravalintaansa. Rosamunda pysyi koko toimituksen ajan vaiti, kiitti, maksoi, pyysi useasti anteeksi ja poistui heti tilaisuuden tullen.
Järkyttävän kokemuksen jälkeen suuntasimme lähipuistoomme lukemaan kirjaa. Joduimme jälleen hätistelemään satunnaisin väliajoin aurinkolasikauppiaita ja muita krääsämestareita tiehensä. Samoin meinasimme tehdä eräälle mummelille, jolla oli omituisia muoviputkia myytävänä. Mummo ei ymmärtänyt poistua ensimmäisestä päiden pyörittelystä, vaan otti yhden putkista esille ja veti sen sisältä esineen, joka herätti kiinnostuksemme. Kyseessä oli hieman sulkapalloa muistuttanut kyhäelmä, jonka kärjessä oli puolipallon sijaan jousella varustettu lieriön muotoinen kappale. Mummeli haastoi Concorden kokeilemaan pelailua, johon hän kohteliaasti myös suostui. Mummo selitti lyhyesti ohjeet: sulka on pidettävä ilmassa footbagin tavoin, sillä erotuksella, että kaikkia ruumiinosia sai käyttää. Helpon näköinen peli osoittautuikin yllättävän vaikeaksi kahden naisen huitoessa tyhjää ja keräillessä sulkaa jatkuvasti maasta. Lopulta mummo sai suostuteltua meidät ostamaan kyseisen härvelin yhdellä dollarilla. Olimmekin jo jonkin aikaa pohtineen jonkin typerän rantalelun ostamista.
Mummon poistuttua Rosamunda kaappasi laitteen itselleen ja entisenä jalkapalloilijana yritti pomputella sulkaa jaloillaan ilmassa. Lähinnä myötähäpeää muissa paikallaolleissa herättänyt näytös kesti vain parin minuutin ajan, kunnes eräs lippalakkipäinen paikallinen nuorukainen halusi osallistua pomputteluun. Nuori mies oli pelissä selkeästi kehittyneempi ja Rosamunda saikin jatkuvasti pahoitella sulan karkaamista pusikoihin. Joidenkin minuuttien kuluttua Rosamundan osumatarkkuus alkoi kuitenkin parantua ja sulka pysyi välillä ihan kelvollisen ajan ilmassa. Hetken kuluttua duosta muodostui trio, kun eräs australialainen mies halusi myös osoittaa palloilukykynsä. Henkselit paukkuen mies kertoi omistavansa ainakin viisi sulkaa kotimaassaan, mutta jättänyt pelaamisen melko vähälle. Pelituntuman katoamisen huomasi selkeästi, koska nyt hänestä oli muodostunut se henkilö, joka varmasti valittaisiin viimeisenä pihapelijoukkueeseen. Seuraan liittyi vielä hetken kuluttua toinen paikallinen mies ja ilmeisesti hänen tyttöystävänsä ja pelistä tuli jopa ajoittain nautinnollista.
Samaan aikaan penkillä istuneen Concorden luokse suuntasi kahden tytön ja yhden pojan vahvuinen paikallinen opiskelijajoukko. Aluksi hieman ujoilta vaikuttaneet nuoret yliopistoihmiset halusivat vain tulla keskustelemaan vaaleahiuksisen länkkärin kanssa, koska kaipasivat parannusta englanninkielentaitoihinsa. Keskustelussa puitiin kaikkea maan ja taivaan väliltä ja eräs tytöistä osasi jopa sanoa "hyvä" ja "mitä kuuluu". Keskustelu sai kuitenkin päätöksensä pallopelien loputtua, kun varpaista päälakeen asti omassa hiessään rypevä Rosamunda saapui paikalle. Kirkkaanpunaisena hohtaneet kasvot, epänormaalin voimakas perspiraatio ja paljain jaloin pelatun pallopelin pikimustaksi värjäämät kintut riittivät keskusteluntappajiksi. Siihen meni sekin pedikyyri. Opiskelijat poistuivat vähin äänin samalla, kun Rosamunda yritti saada pulssinsa putoamaan kahdestasadasta lyönnistä edes aavistuksen alas.
Yksi pallopeliin osallistuneista paikallisista neuvoi meille erittäin hyvän ravintolan lähistöltä. Päivällisen jälkeen poistuimme juna-asemalle odottelemaan sisäänpääsyä seuraavaan kyytiimme. Maksoimme lipuista yöjunan makuuvaunussa Da Nangiin yhteensä 80 euroa ja vaikka se hieman kalliilta kuulostaakin, jokainen centti oli maksun arvoinen. Kertaakaan Aasiassa matkustaessamme emme ole kulkeneet niin mukavalla kyydillä. Saavuimme perille kahdentoista aikaan seuraavana päivänä ja ruumiimme olivat saaneet ansaitsemansa levon ripuliepisodien jälkeen. Otimme junassa tapaamamme brasilialaisen Victorin kanssa taksin suoraan Hoi Aniin ja täältä nyt kirjoittelemme.
Loppuun sanottakoon vielä muutama kaunis sana paikallisista asukkaista Saigonissa. Kuten mainittu, emme saaneet milloinkaan aihetta pelkoon kulkiessamme kaupungin nuhruisilla kujilla. Isoja tuloeroja oli havaittavissa melkein joka puolella ympärillämme, mutta silti vaikutti ihmisten olevan edes jollain tavalla tyytyväisiä kohtaloonsa. Paikallisten innostus englannin puhumiseen ja vilpittömään auttamiseen tuli myös täytenä yllätyksenä. Kaupungin todellisen meiningin ymmärtäminen vaatisi kuitenkin enemmän kuin muutaman pöntöllä vietetyn päivän. Päällisin puolin saimme kuitenkin sellaisen kuvan, että paikalliset osaavat suhtautua elämään huomattavasti rennommin, kuin naama irvistykseen väännetyillä helsinkiläisillä. Vielä ei ole ainakaan kovin suuri kaipuu takaisin byroslaviaan.
P.s. Rosamundan henkilökohtainen mielipide: pedikyyri on maailman turhamaisin keksintö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti