Läksiäiskekkerit olivat sen verran rajut, ettei niistä toivottu enää pelkästään piereskelyä pahoittelemalla. Onneksemme viisas Perry oli nähnyt tämänkin kristallipallostaan ja raahauduttuamme ulos bambuluolastamme, aulabaarissa meitä odoteli kaunis neiti Bloody Mary. Punaisen aamiaisen jälkeen yritimme kohentaa oloamme alkuun mineraalivesillä, mutta se osoittautui toivottomaksi. Ruokakaan ei oikein uponnut. Epätoivoiseeen tilanteeseen noudatimme vanhaa kansanviisautta "se lähtee sillä, millä on tullutkin". Väliaikaiseksi nesteyttäjiksi ilmoittautuivat herra Leo ja rouva Thatcher, jotka saivatkin parin tunnin kuluttua suupielet muikeaan virneeseen. Tiesimme kuitenkin, että tällainen meininki ei voi jatkua loputtomiin, koska läträäminen vain siirtää ongelmaa. Pakkasimme reppumme, heitimme viimeiset yläfemmat niille, jotka kykenivät tuona päivänä poistumaan koloistaan ja siirryimme satamaan. Seuraava kohteemme olisi KL -lyhenteellä usein tunnettu Malesian Kuala Lumpur.
Valitsimme ensimmäiseksi kyydiksemme rahtilaivan kahdesta syystä. Yksi syy oli tietysti sen edullisuus, mutta toinen vielä painavampi syy oli, että aluksen hitauden vuoksi saisimme matkustaa sillä läpi yön. Olisimme MUKAMAS aamuvirkkuina perillä Suratthanin kaupungissa, eikä tarvitsisi maksaa erillisestä yösijasta. Totuus oli kuitenkin jälleen toinen. Saimme paikat paukkuvien ulko-ovien vierestä, joista ihmiset laukkasivat alituiseen käymään vessassa. Tämän lisäksi ilmastointilaitteet sijaitsivat majoitusosan toisessa päässä, joten viileä ilma ei koskaan ehtinyt meille asti. Kaiken kruunasi krapulan ja laskuhumalan sekoittama olotila, joka sai aikaan säpsähdyksiä pienistäkin äänistä lähistöllä. Saimme unen päästä kiinni vasta noin tunti ennen aluksen saapumista satamaan.
Ja jotta asiat menisivät vielä huonommin, Rosamunda nukahti ilmeisesti korva sängyn värisevää metallikaidetta vasten. Kun punainen poika seuraavan kerran avasi silmänsä, koko maailma pyöri ympärillä, eikä sängystä meinannut päästä ylös. Sängyn tärinä oli ilmeisesti aiheuttanut tilapäisen häiriön Rosamundan korvan tasapainoelimiin. Seuraavan kolmen viikon ajan perunapojan keskushermosto niskuroi käskytystä vastaan aina, kun päätä käänsi tiettyyn suuntaan. Silmät alkoivat täristä kuopissaan kuin sähköshokin saaneina ja koivet eivät löytäneet tasaista alustaa mistään. Muutaman kerran kontrolloimattoman vartalon mielestä oli hyvä idea kieriä alas sängyltä. Vaikka oireet lievenivät vähitellen, on myönnettävä, että seuraava sukellus hieman askarrutti...
Suratthanissa meitä vietiin taas kuin karjaa teuraalle ja joidenkin tuntien sekä pysähdysten päästä meidät saatiin lopulta bussiin, jonka oli tarkoitus viedä meidät perille. Rajanylityspaikalla vankkuriimme tuli kuitenkin joitain mekaanisia ongelmia ja odottelimme kaksi tuntia, jotta yhtiön autokorjaaja saapui paikalle loihtimaan taikojaan. Kun saavuimme viimein Malesian pääkaupunkiin, kello näytti jo miltei keskiyötä. Väsyneinä vuorokauden mitaisesta piinasta, otimme ensimmäisen vastaan tulleen hotellin ja maksoimme parempilaatuisesta huoneesta noin 60 dollaria. Yritimme vielä käydä kiertämässä vieressä sijainnutta China Townia, mutta se oli jo autioitunut. Ostimme 7elevenistä kuppinuudelit ja painuimme edelleen nälkäisinä pehkuihin.
Vaikka huoneen seinät olivat jälleen homeessa ja aamiainen curryineen oli suunnattu lähinnä aasialaisille, yö kunnon hotellissa oli tervetullutta luksusta. Ilmastointi, vessapapereista tukkeutumaton eurooppalainen wc-istuin ja säädettävä suihku hyvällä vedenpaineella olivat sillä hetkellä asioita, joita pidimme suuressa arvossa. Iso raha toi mukanaan myös jääkaapin, television, kokolattiamaton, tapetit, taulun ja jalkalistat. Olisi tehnyt mieli jäädä huoneeseen useammaksi päiväksi, mutta aikataulut tulivat taas vastaan. Otimme hotellin edestä taksin suoraan lentokentälle, joten näimme päiväsaikaan kaupungista vain pienen vilauksen. Tulemme kuitenkin palaamaan vielä paikalle, koska kysessä on hintojensa puolesta eräs Aasian halvimmista moderneista kaupungeista. Tekisi mieli kutsua paikkaa myös kauniiksi, mutta kyseisen adjektiivin käyttö tuntuu absurdilta, jos kodittomat kerjäävät rahaa pilvenpiirtäjien juurella. Olisikohan jossain kohdassa maailmaa virhe?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti